Kovaa kritiikkiä Idolsin koelauluille - Viihde - Ilta-Sanomat

Kovaa kritiikkiä Idolsin koelauluille

Idolsin koelauluihin jonotettiin lauantaina 18. joulukuuta kirpeässä pakkassäässä.

Idolsin koelauluihin jonotettiin lauantaina 18. joulukuuta kirpeässä pakkassäässä.

Julkaistu: 21.12.2010 22:06

Idolsin koelaulut Helsingissä eivät menneet kaikkien osallistujien mielestä aivan putkeen viime viikonloppuna.

- Osa porukasta oli tullut paikalle jo todella aikaisin aamulla ja itse tulin noin varttia vaille kymmenen, kun oli tiedotettu, että kymmeneltä pitäisi olla paikalla, kertoo helsinkiläinen 28-vuotias osallistuja.

Ulkona oli talvinen pakkassää. Nainen sanoo, että hän pääsi sisälle vasta kahden ja puolen tunnin odottelun jälkeen.

- Siellä oli 16-17-vuotiaita tyttöjä ja poikia hyvinkin pienissä vaatteissa verkkosukkahousuista ja korkokengistä alkaen.

Naisen mukaan ensimmäisen tunnin aikana koelaulupaikalle hälytettiin ambulanssi ja ainakin yksi tyttö talutettiin sinne ja vietiin pois.

- Meille kuulutettiin, että pitäkää itsenne lämpimänä, ja itsekin hypin siinä, mutta ei se paljoakaan auttanut. Minulla oli talvikengät jalassa, mutta silti varpaista meni tunto, osallistuja kertaa.

Nainen sanoo, että jossain vaiheessa paikalla oli tuottajien auto, johon mahtui kolme ihmistä kerrallaan lämmittelemään. Huopia annettiin, mutta kaikki eivät naisen mukaan niitä saaneet.

Tiedottaja: Viluisimmat päästettiin sisälle

Idolsin tiedottaja Heta Hyttinen vahvistaa, että kilpailijoita pyydettiin tulemaan paikalle kello kymmeneksi.

- Jos jotkut haluavat tulla jo seitsemän jälkeen, niin sehän on heidän oma valintansa. Laulajathan pääsivät sisälle jo yhdentoista jälkeen heti näiden joukkokohtausten jälkeen, Hyttinen sanoo.

Hyttinen myöntää kuitenkin, että sisällepääsy tapahtui portaittain ja jotkut ovat saattaneet olla ulkona pidempään.

- Viluisimmat päästettiin siitä vähän aikaisemmin pois. Tieten tahtoen emme ole ketään ulkona seisottaneet.

Ablulanssin tulo johtui Hyttisen mukaan siitä, että yhdellä tytöllä oli heikko olo, joten tuotantoyhtiö koki parhaaksi, että sairaanhoitohenkilökunta kävi tarkistamassa tytön tilan.

Pohjoisessa osataan pukeutua

Hyttinen uskoo, että etelämmässä ihmiset eivät ole tottuneet hytisemään näin kylmässä, joten ehkäpä siksi varustus pakkaskeliin oli niukempaa.

- Rovaniemellä ja Kuopiossa ihmisillä oli kunnon pipot, lapaset ja kaulahuivit. Äidillisesti voisin sanoa, että enemmän pitää olla päällä. Maalaisjärjellä pärjää hyvin, jos keli ulkona näyttää huonolta.

Hyttinen muistuttaa, että Idolsia tehdään nyt viidettä kautta ja osallistujat osaavat jo varautua siihen, että paikan päällä joutuu odottamaan.

- Suurimmalla osalla oli eväät mukana ja osa kävi kioskilta hakemassa namia.

Lauantaina Helsingin tapahtumatalossa Bankissa Kaartinkaupungissa järjestettyyn koelauluun otti osaa noin 800 nuorta. Sunnuntaina tuomariston edessä olivat lauantaina jatkoon päässeet laulajat.

Tuoreimmat osastosta