Toni, Anton

Viihde

Valttini illan tangokisassa

Julkaistu:

Is jututti tangokisailijoita h-hetken alla.

Jenna Bågeberg, 19

"Olen oma itseni. Näytän lava- ja laulutaitoni", lupaa Jenna, joka nuoresta iästään huolimatta on haaveillut jo useita vuosia tangokruunusta.

Janiina Lehtonen, 22

"Räväkkyys, pirteä meininki. Niillä pärjään kisassa." Janiina päätti pyrkiä tangokisaan kolme vuotta sitten, ja täällä ollaan.

Mervi Koponen, 30

"Tulkinta, läsnäolo ja aitous", ynnää Mervi omat valttinsa. Mervi innostui tangolaulusta viisi vuotta sitten, kun tangokisoissa mukana ollut laulunopettaja hänet hommasta vakuutti.

Terhi Lehtoniemi, 26

"Tykitän kaikkeni. Biisikin (Palaa luokseni) on valttini." Terhi on tähdännyt kruunupääksi seitsemän vuotta.

Anne Tanskanen, 29

"Tarina puree, samoin aito läsnäolo", uskoo Anne. Hän alkoi sovitella kruunua päähänsä jo teini-iän kynnyksellä soitellessaan pianolla Satumaata.

Henri Stenroth, 21

"Karisma, persoonallisuus ja luja tahto. Ne ovat minun valttejani", lupaa Henri, joka on paiskinut kuninkuuden eteen töitä kaksi tiivistä vuotta.

Antti Ahopelto, 31

"Syvä tulkinta, loistava laulusuoritus ja luonnollisuus", määrittelee valttinsa ennakkosuosikki Antti. Tämä mies ryhtyi jo 6-vuotiaana haaveilemaan tangokuninkaan tittelistä.

Pekka Mikkola, 20

"Persoonallisuus, lavakarisma, ääni", vastaa Pekka. Hän opetteli laulamaan vasta kaksi vuotta sitten, mutta on jo toistamiseen mukana tangolaulukisan finaalissa.

Marko Lundberg, 29

"Yleisön haltuunotto omalla persoonalla", sanoo Marko, joka tapitti tangolaulukisoja telkkarista jo pikkupoikana. Eikä vähiten siksi, että oma setä Taisto Tammi oli kunkuista ykkönen.

Mikko Takala, 31

"Hallitsen laulun ja saundin. Olen vahva ja komea esiintyjä", räväyttää Mikko vaatimattomaan, pohjalaiseen tyyliinsä. Kauan on hänkin kruunusta unta nähnyt.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Rovaniemellä kadonnut Markku, 53 löytyi kuolleena – poliisi tutkii murhana

  3. 3

    Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

  4. 4

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  5. 5

    Vakava puukotustilanne koulussa Vaasassa – oppilasta lyötiin puukolla olkapäähän

  6. 6

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  7. 7

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  8. 8

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  9. 9

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  10. 10

    Nuoriso nilkat paljaana, revityissä farkuissa hyytävässä talvisäässä – ”Olen tottunut kulkemaan takki auki. Kylmyys on asenne”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  2. 2

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  3. 3

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  4. 4

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  5. 5

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  6. 6

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  7. 7

    Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

  8. 8

    Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

  9. 9

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  10. 10

    Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  4. 4

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  5. 5

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  2. 2

    Rovaniemellä kadonnut Markku, 53 löytyi kuolleena – poliisi tutkii murhana

  3. 3

    Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

  4. 4

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  5. 5

    Vakava puukotustilanne koulussa Vaasassa – oppilasta lyötiin puukolla olkapäähän

  6. Näytä lisää