Julkkikset eivät rikastu elämäkerroilla - Viihde - Ilta-Sanomat

Julkkikset eivät rikastu elämäkerroilla

Julkaistu: 3.10.2006 7:05

IS kertoi viime lauantaina, ettei Viivi Avellánin esikoisteos Sinkkunaisen käsikirja (Tammi) ole mennyt kaupaksi odotusten mukaan. Julkkiksen nimi kirjan kannessa ei siis takaa automaattisesti komeita myyntilukuja.

Akateemisen kirjakaupan johtaja Stig-Björn Nyberg kertoo, ettei esimerkiksi julkkisten elämäkertakirjojen myynti ole yhtä vilkasta kuin ennen.

- Ongelmana on se, että nämä kirjat repostellaan julkisuudessa niin perusteellisesti jo heti alussa. Kun aiemmin näitä kirjoja myytiin meillä tuhansia, nyt puhutaan satojen kappaleiden myynneistä, Nyberg valittelee.

- En usko, että kirjat ovat mitään suuria rahasampoja, sanoo myös Otavan markkinointipäällikkö Reetta-Liisa Pikkola.

Kirjojen myynnissä on myös kauppaketjukohtaisia eroja. Esimerkiksi Sven Pahajoen kirjoittamaa Lordi - Hirviön tarina (Revontuli) -kirjaa on myyty Akateemisen kirjakaupan kuudessa myymälässä vain alle 50 kappaletta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?