Puoluetoverit iloitsevat Meriläisen raskaudesta

Julkaistu:

IS uutisoi eilen, että vihreiden kansanedustaja Rosa Meriläinen ja tv-kasvo Simo Frangén saavat esikoislapsen talvella.

Tieto Meriläisen raskaudesta ei tullut yllätyksenä hänen puoluetovereilleen. Meriläinen oli tiedottanut asiasta eduskuntaryhmälleen jo jonkin aikaa sitten.

IS:n haastattelemat vihreiden kansanedustajat ovat iloisia Meriläisen puolesta ja toivovat tälle kaikkea hyvää.

- Totta kai tämä on iloinen asia. Hyvä, kun suomalaiset lisääntyvät, puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg tuumaa.

Kansanedustaja ja kahden lapsen äiti Janina Andersson toivoo, että eduskuntaryhmä tukee Meriläistä äitiyden ja työn yhteensovittamisessa.

- Toivon hänelle kaikkea hyvää. Uskon, että aikanaan pohdimme ryhmässä, miten hänen elämäänsä voisi helpottaa niin, että hän pystyisi yhdistämään nämä kaksi asiaa, Andersson kertoo.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan Heidi Hautalan mukaan syksyllä on aika miettiä raskaudesta aiheutuvia käytännön järjestelyitä.

- Rosa on erittäin työteliäs ja aktiivinen ryhmämme jäsen ja kansanedustaja. Siinä meillä on miettimistä, miten hommat jaetaan, Hautala sanoo.

Rosa Meriläisen on määrä jäädä äitiyslomalle joulukuun 2005 aikana. Hän palannee eduskuntaan syysistuntokauden alkaessa 2006.