Viivi Avellan jättää Viihdeuutiset - Viihde - Ilta-Sanomat

Viivi Avellan jättää Viihdeuutiset

Julkaistu: 16.10.2006 13:45, Päivitetty 17.10.2006 7:34

Toimittaja Viivi Avellan lähtee MTV3:n Viihdeuutisista. Viihdeuutisten toimittajana ja ankkurina puolisentoista vuotta työskennellyt Avellan lopettaa pestin vuodenvaihteessa.

Hän tiedotti lähdöstään tänään STT:lle lähettämässään sähköpostissa.

STT ei tavoittanut Avellania kommenttia varten. Sähköpostissaan hän kertoi, että on aika jatkaa eteenpäin uusille urille. Lisäksi hän kirjoitti ajankohdan olevan sopiva, sillä Viihdeuutisten konsepti muuttuu alkuvuodesta.

Uudistuksen myötä Viihdeuutisten pääasialliseksi kanavaksi tulee internet ja niitä aletaan näyttää MTV3:n netti-tv:ssä sekä esimerkiksi matkapuhelimissa. MVT3:lla ne nähdään jatkossa myöhäisillassa ja Subtv:llä alkuillassa.

Viihdeuutisia tuottavan Nouhau Productionsin mukaan Avellanille oli varattu rooli myös uudessa konseptissa. Hänen tilalleen tulevaa uutta keulahahmoa ei ole vielä valittu.

(STT)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?