Prinssi Harry kuittaili amerikkalaisille MM-futiksesta: "Kuka viimeksi nauraa"

Julkaistu:

Englannin prinssi Harry joutui itselleen hieman oudomman lajin pariin.

Hän heitti avaussyötön baseball-ottelussa New Yorkissa lauantaina. Mutta britti on aina britti - puheet kääntyivät nopeasti baseballista jalkapalloon.

New York Metsin pelaaja Jeff Francoeur ehti puhua prinssin kanssa MM-futiksesta, joka oli Yhdysvalloissa kovassa nosteessa lauantai-iltaan asti.

- Harry oli hauska kaveri. Muistutin häntä, että Yhdysvallat voitti C-lohkon, Francoeur sanoo ESPN:n mukaan.

Englanti oli kyseisen lohkon kakkonen.

- Harry kuittasi, että katsotaan kuka viimeksi nauraa.

Hetkeä myöhemmin Ghana pudotti USA:n MM-turnauksesta, joten Harry voi nauraa ainakin toistaiseksi. Englannin totuuden hetki on sunnuntai-iltana, kun vastassa on Saksa.

Baseball-syötöstään Harry suoriutui Metsin syöttäjän R.A. Dickeyn mukaan mallikkaasti. Prinssi oli saanut Dickeyltä muutaman minuutin opastuksen ennen astumistaan yleisön eteen.

New Yorkin -vierailunsa kolmantena päivänä sunnuntaina Harry osallistuu itselleen hieman tutumpaan urheilutapahtumaan, hevospoolo-otteluun.

Arsenalin kannattajana tunnettu Harry matkusti New Yorkiin Etelä-Afrikasta, jossa hän oli kannustamassa Englannin MM-joukkuetta.