C.S.I. Miamin Horatio on "syljeskelevä diiva" - Viihde - Ilta-Sanomat

C.S.I. Miamin Horatio on "syljeskelevä diiva"

David Caruso (keskellä) on nettikirjoittajan mukaan vaikea persoona.

Julkaistu: 18.3.2008 10:33

C.S.I. Miamin päähenkilö Horatio Caine on tosielämässä hankala "diiva", jolla ei ole käytöstapoja, raportoi MSNBC-nettisivusto.

Horatiota näyttelevä David Caruso saa kyytiä Defamer-nettisivulle kirjoittaneelta kritisoijalta, joka sanoo olleensa ohjelman tuotantotiimissä.

Kirjoittajan mukaan Caruso sylkeskelee studion lattialle, kiroilee ja käyttäytyy lapsellisesti.Nimimerkin takana esiintyneen kirjoittajan mukaan Caruso joutuu ottamaan uusiksi kohtauksia, joissa hänellä on vain yksi repliikki eikä pysty edes kiskomaan kameran edessä kumihanskoja käteensä.

-Caruso on epäilemättä piinallisin ja surullisin lapsimies-näyttelijä, jonka olen tavannut 15-vuotisen tv- ja elokuvaurani aikana, nimimerkki OnSetSnitch kirjoittaa.

-Hän kiroilee hallitsemattomasti (usein lapsinäyttelijän kuullen) ja syyttää kaikkia paitsi itseeään siitä, etti hän osaa näytellä. Hän myös syljeskeli lattioille, kunnes tuottaja muistutti häntä kohteliaasti siisteydestä ja hyvistä tavoista, nimimerkki väittää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?