Lempi

Viihde

Batmanista kuvernööri?

Julkaistu:

Terminaattori Arnold Schwarzenegger on toiminut Kalifornian kuvernöörinä vuodesta 2003 lähtien. Kohta New Mexicon osavaltio saattaa saada johtoonsa Batmanin. Amerikkalaismedian mukaan Val Kilmer, 49, on nimittäin kiinnostunut pyrkimään New Mexicon kuvernööriksi seuraavissa vaaleissa.

Uutinen muun muassa Batmania näytelleen Hollywood-tähden aikeista sai jopa New Mexicon nykyisen kuvernöörin, demokraattien esivaalikisassa mukana olleen Bill Richardsonin innostumaan.

Richardsonin kausi kuvernöörinä päättyy vuonna 2011.

- Pidän ajatuksesta. Val Kilmer asuu New Mexicossa, ja hän oli Batman. Menestyneet näyttelijät ovat ennenkin siirtyneet politiikkaan, Richardson sanoi.

Kuvernööri viittasi kommentissaan Schwarzeneggerin lisäksi Ronald Reaganiin, joka nousi Hollywoodista myös Kalifornian kuvernööriksi ja aina Yhdysvaltain presidentiksi.

- En ole puhunut tästä Kilmerin kanssa, enkä tiedä kuinka tosissaan hän on. Mutta hän on tunnettu nimi, eikä häntä voi väheksyä, jos hän lähtee kisaan mukaan.

Kuvernöörin tiedottaja täsmensi myöhemmin, etteivät kommentit tarkoita sitä, että Richardson tukisi Kilmeriä seuraavissa vaaleissa. Kilmerin agentti David Unger ei suostunut kommentoimaan näyttelijän aikeita.

Kilmerillä on maatila New Mexicossa lähellä Pecosia, missä hän kasvattaa biisoneja. Hän on ollut aktiivisesti mukana osavaltion villieläinkeskuksen toiminnassa.

Val Kilmer on rekisteröitynyt äänestäjäksi 1992, mutta ei ole koskaan käyttänyt äänioikeuttaan vaaleissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Metroasema evakuoitu Lontoon keskustassa, paikalla aseistettuja poliiseja – ainakin yksi henkilö saanut vammoja

  2. 2

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  3. 3

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  4. 4

    Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

  5. 5

    Asiantuntija Egyptin iskusta: Valtio ei pysty kontrolloimaan alueitaan – ”Asettaa vähitellen kaikki maan suositut matkakohteet vaaraan”

  6. 6

    Oliko tässä syy Norjan tähtien romahdukseen Rukalla? ”Se on voinut vaikuttaa”

  7. 7

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  8. 8

    Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

  9. 9

    Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

  10. 10

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  3. 3

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  4. 4

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  5. 5

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  6. 6

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  7. 7

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  8. 8

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  9. 9

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  10. 10

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Metroasema evakuoitu Lontoon keskustassa, paikalla aseistettuja poliiseja – ainakin yksi henkilö saanut vammoja

  2. 2

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  3. 3

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  4. 4

    Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

  5. 5

    Asiantuntija Egyptin iskusta: Valtio ei pysty kontrolloimaan alueitaan – ”Asettaa vähitellen kaikki maan suositut matkakohteet vaaraan”

  6. Näytä lisää