Maija Vilkkumaa on raskaana - Viihde - Ilta-Sanomat

Maija Vilkkumaalle tulossa kevätvauva

Laulaja ja lauluntekijä Maija Vilkkumaa paljastaa blogissaan olevansa raskaana.

Maija Vilkkumaalla on menossa hieno vuosi. Heinäkuussa hän vastaanotti vuoden 2010 Juha Vainio -palkinnon tunnustuksena työstään suomalaisena lauluntekijänä ja nyt hän kertoo odottavansa toista lastaan.­

6.10.2010 16:32

Pian 37 vuotta täyttävä Vilkkumaa odottaa nyt toista lastaan, sillä laulajalla ja aviomiehellään Mikko Kososella on entuudestaan pian 3 vuotta täyttävä Saara-tytär.

Uuden tulokkaan on määrä syntyä alkukeväällä.

Vilkkumaa ja toinen raskaana oleva artisti, Irina, esiintyvät yhdessä ensi sunnuntain Dance-ohjelmassa. He ovat levyttäneet yhdessä Kunnon syy -nimisen kappaleen Irinan Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista -kokoelmalle.

Näin Maija kirjoittaa tämänpäiväisessä blogikirjoituksessaan:

" Kävin eilen Tampereella jossa nauhoitettiin Ylen Nenäpäivän erikoisjakso Tartu mikkiin -ohjelmasta, mun lisäksi vieraina olivat Irina, Cheek ja Pete Parkkonen. Se tulee ulos 5.11. Irden kanssahan tehtiin mainio Kunnon syy -biisikin joka löytyy vastailmestyneeltä Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista -kokoelmalta. Tuo biisi kuullaan nyt tulevana sunnuntaina Dance-ohjelmassa! Siis vastaanotinten ääreen liimautukaatte. Pääsette ihailemaan peräti kahta raskaana olevaa naista, sillä myös minä odotan vauvaa. Laskettu aika on alkukeväästä."

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?