Sandra Bullock riisuu tästä lähtien joka leffassa

Julkaistu:

Sandra Bullock ei aiemmin halunnut tehdä alastonkohtauksia. Nyt näyttelijätär ilmoittaa haluavansa tästä lähtien riisuutua jokaisessa elokuvassa.

Syy mielenmuutokseen on Odottamaton ehdotus -elokuva, joka ylsi ensi-iltaviikonloppunaan kesäkuussa Pohjois-Amerikan katsotuimmaksi elokuvaksi.

Leffa oli Speed - kuoleman kyydissä -elokuvassa läpimurtonsa tehneen Sandran ensimmäinen hitti vuosikausiin.

- Tällainen menestys lippukassoilla - aion olla alasti kaikissa elokuvissa! tähti huudahti GMTV:n haastattelussa.

- Vielä 70-vuotiaanakin, kun kaikki roikkuu, minä vain kävelen nakuna ohi eri ihmisten leffoissa, Sandra suunnittelee.

Alastonkohtausten tekeminen vastanäyttelijä Ryan Reynoldsin kanssa hermostutti Sandra Bullockia, sillä he ovat hyviä ystäviä vuosien ajalta.

- Tein sen ystäväni kanssa, ja hän oli hyvin suojelevainen minua kohtaan samoin kuin minä häntä kohtaan. Onneksi ystävyytemme vain vahvistui eikä mennyt pilalle niin kuin se olisi voinut mennä, Sandra pohti jälkikäteen.

Odottamaton ehdotus saa Suomessa ensi-iltansa 7. elokuuta.