Ismo

Viihde

Häkkiset yhdessä Ranskan-linnassa

Julkaistu:

Vaikka Mika ja Erja Häkkisen liitto on päättymässä eroon, he ovat vuodenvaihteenkin jälkeen olleet paljon tekemisissä keskenään. IS:n tietojen mukaan pari vietti hiljattain aikaa yhdessä lastensa kanssa Ranskan-linnassaan.

Aikaa on vietetty yhdessä aina, kun Mika Häkkinen on pr-töiltään ehtinyt.

Lähipiiri uskoo, että vaikka parin yhteiselämä päätyy, ystävyys säilyy. 46-vuotias Erja ja 39-vuotias Mika Häkkinen tulevat olemaan paljon yhdessä jo lastenkin vuoksi. Mika Häkkinen ei ole vielä poistanut vihkisormustaankaan sormestaan.

Pariskunta ilmoitti lähipiirilleen eropäätöksestä jokin aika sitten. He ovat aina pystyneet käsittelemään liittonsa aikana tapahtuneita kipeitäkin asioita järkevästi. Erostakin on pystytty keskustelemaan rakentavassa hengessä.

Yhteisymmärrys auttanee Häkkisten kanssakäymistä tulevaisuudessakin. Perhekeskeisen parin uskotaan viettävän jatkossakin yhteistä aikaa ainakin lasten koulutapahtumissa, pienokaisten urheiluharrastuksissa sekä lomilla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  2. 2

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  3. 3

    TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

  4. 4

    Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

  5. 5

    10-vuotiasta törkeästi hyväksi­käyttänyt turva­paikan­hakija kärsii tuomionsa Suomessa

  6. 6

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  7. 7

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  8. 8

    Miestä iskettiin veitsellä selkään Loimaan Prisman pihassa

  9. 9

    Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

  10. 10

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  3. 3

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  4. 4

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  5. 5

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  6. 6

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  7. 7

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  8. 8

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  9. 9

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  10. 10

    Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  6. 6

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  2. 2

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  3. 3

    TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

  4. 4

    Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

  5. 5

    10-vuotiasta törkeästi hyväksi­käyttänyt turva­paikan­hakija kärsii tuomionsa Suomessa

  6. Näytä lisää