Katri, Kaija

Viihde

Roger Moore sai tähden Walk of Famelle

Julkaistu:

James Bondin roolista tuttu Roger Moore on saanut nimikkotähden Hollywoodin Walk of Famelle. Tähti paljastettiin kolme päivää ennen konkarinäyttelijän 80-vuotispäivää.

Britti Moore nähtiin agentti 007:n roolissa seitsemässä elokuvassa. Hän huhki Bondina 1970- ja 1980-luvuilla.

Moore oli hyvin esillä myös tv-ruudussa. Stara viiletti agentti Pyhimyksenä, minkä lisäksi hän tyylitteli Tony Curtisin kera sarjassa Veijareita ja pyhimyksiä.

- Valitettavasti jouduin vetäytymään James Bond -elokuvista. Tytöt tulivat yhä nuoremmiksi, kun minusta taas tuli liian vanha, tähti tuumaili torstaina Los Angelesissa.

Viime vuosina Roger Moore on tullut tunnetuksi humanitaarisesta työstään. Hän kerää varoja köyhille lapsille Unicefin Hyvän tahdon lähettiläänä. Moore sai tästä työstään ritarin arvon Britanniassa vuonna 2003.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hallitus esittää autoverolain muuttamista – taustalla uudet liikennepalvelut

  2. 2

    Tämä kuosi vaatteissa on laiton monessa maassa – uhkana sakko tai jopa vankeusrangaistus

  3. 3

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  4. 4

    Ruotsalaisurheilija kertoi joutuneensa raiskatuksi – tämän takia hän paljasti asian vasta kuusi vuotta myöhemmin

  5. 5

    Venäjän kohukansanedustaja yllättää: ”Talvisota tunnustettava miehityssodaksi – suomalais-ugrilaisia kieliä opetettava Venäjällä”

  6. 6

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  7. 7

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  8. 8

    Kevin Spaceyn tarina: näin nerosta tuli hirviö – rajut ahdistelusyytökset romuttivat koko uran hetkessä

  9. 9

    Petteri Jussilan Camilla-tytär kertoo tv:ssä isänsä kuolemasta – todisti traagista onnettomuutta 7-vuotiaana: ”Näin monta vuotta painajaisia”

  10. 10

    Kauhuteoria leviää Argentiinassa – murskaantuiko kadonnut sukellusvene syvänmeren hautaan?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  2. 2

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  3. 3

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  4. 4

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  5. 5

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  6. 6

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  7. 7

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  8. 8

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  9. 9

    Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

  10. 10

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hallitus esittää autoverolain muuttamista – taustalla uudet liikennepalvelut

  2. 2

    Tämä kuosi vaatteissa on laiton monessa maassa – uhkana sakko tai jopa vankeusrangaistus

  3. 3

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  4. 4

    Ruotsalaisurheilija kertoi joutuneensa raiskatuksi – tämän takia hän paljasti asian vasta kuusi vuotta myöhemmin

  5. 5

    Venäjän kohukansanedustaja yllättää: ”Talvisota tunnustettava miehityssodaksi – suomalais-ugrilaisia kieliä opetettava Venäjällä”

  6. Näytä lisää