Jouko

Viihde

Danny piti Armille hiljaisen hetken keikallaan

Julkaistu:

Danny esiintyi ensimmäisellä keikallaan entisen duokumppaninsa Armi Aavikon kuoleman jälkeen perjantaina Turussa.

Keikan herkin kohta oli heti alkuun Armin muistolle pidetty hiljainen hetki.

Sen jälkeen tummaan asuun pukeutunut Danny lauloi Armille omistamansa laulun Salattu suru.

-Levytin sen vuonna 1966. Armi piti laulusta ja siinä on kaunis teksti, Danny perusteli valintaansa.

Danny kertoi ennen esiintymistä, että mielessä oli käynyt myös keikan peruuttaminen.

-Sanotaan, että show must go on. Eikä asiakastakaan voi jättää pulaan. Ajattelin, että Armi, jos kuka ymmärtäisi tämän työn luonteen, Danny pohti työn ääreen palaamista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Painilegenda muutti 17 000 kilometrin päähän Suomesta saatuaan rikostuomion: ”Luottamukseni petettiin”

  2. 2

    Trumpin kohuavustaja irtisanoutui – WSJ: Raahattiin pois Valkoisesta talosta väkivalloin

  3. 3

    Roskiksia lentokentällä kaivellut koditon käveli ulos 300 000 euron rahasäkkien kanssa – ” Luulimme, että sen täytyi olla joku juoni”

  4. 4

    LM: Vastasyntyneitä vammautunut uuden ilmiön takia – Kätilöliitto vastaa kohuun: ”hyvin marginaalinen ilmiö”

  5. 5

    Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

  6. 6

    Hehkutettu puhelin floppasi täysin – rumat luvut paljastuivat erikoisella tavalla

  7. 7

    Tuleeko joulusta valkea? Meteorologi: Etelästä lähestyy sääilmiö, joka voi vetää maan mustaksi

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? Psykologin tekemä optinen illuusio hämää melkein kaikkia – paljastaa ”heikkouden”

  9. 9

    Siviili­poliisien huume­keikka Espoossa sai hurjan käänteen – veitsi­mies haukkui vasikoiksi ja hyökkäsi käytävään

  10. 10

    Anneli Auerin Perhekerho tarjoaa ”parhaita paloja lapsiperheen arkeen ja juhlaan”: askarteluja, värityskuvia ja Toukkis

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

  2. 2

    Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

  3. 3

    Aamukahvi väärään kurkkuun: Jounin kaupan Michele Kaulanen sai pankilta kauhean yllätyksen – ”3,6 miljoonaa euroa lainasaamisia erääntyy”

  4. 4

    Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

  5. 5

    Janne Ahonen sai tarpeekseen ja palasi kotiin – ”Meni hermo siihen touhuun”

  6. 6

    Mitä sinä näet kuvassa? Psykologin tekemä optinen illuusio hämää melkein kaikkia – paljastaa ”heikkouden”

  7. 7

    The Voice of Finlandiin suuri sääntömuutos – myös yksi juontajista vaihtuu

  8. 8

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  9. 9

    Pikkupoika sai tädiltään ison perinnön – oma isä kavalsi rahat katalalla tempulla

  10. 10

    Kommentti: Näin Paavo Väyrynen lasketteli luikuria ensimmäisessä presidentti­tentissään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

  3. 3

    Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

  4. 4

    Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

  5. 5

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  6. 6

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  7. 7

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

  8. 8

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  9. 9

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  10. 10

    Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Painilegenda muutti 17 000 kilometrin päähän Suomesta saatuaan rikostuomion: ”Luottamukseni petettiin”

  2. 2

    Trumpin kohuavustaja irtisanoutui – WSJ: Raahattiin pois Valkoisesta talosta väkivalloin

  3. 3

    Roskiksia lentokentällä kaivellut koditon käveli ulos 300 000 euron rahasäkkien kanssa – ” Luulimme, että sen täytyi olla joku juoni”

  4. 4

    LM: Vastasyntyneitä vammautunut uuden ilmiön takia – Kätilöliitto vastaa kohuun: ”hyvin marginaalinen ilmiö”

  5. 5

    Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

  6. Näytä lisää