Kauno, Kasperi

Viihde

Näin vastoinkäymiset lujittivat liittoamme

Julkaistu:

Henkilökohtaiset tragediat ajavat pariskuntia usein eroon. Sinikka Sokka ja Alpo Suhonen kertoivat eilen IS:ssa ottaneensa suhteessaan aikalisän, ja monet muut julkkikset ovat myös joutuneet suhteensa aikana kovan paikan eteen.

Jari Isometsä selvisi Lahden dopingskandaalista Johanna -vaimonsa tuella. Hän on sitä mieltä, että avioliitto säilyy, kun omista sekä parisuhteen ongelmista puhutaan.

- Toisen kanssa pitää puhua asioista. Meillä on tosin vaimon kanssa välillä erimielisyyksiä siitä, koska keskustelemme ja koska riitelemme. Mielestäni emme riitele usein, vaan keskustelemme, mutta vaimo näkee asian välillä toisin, Isometsä naurahtaa.

Kohun jälkeen Isometsän perhe on ollut entistä vahvempi, mutta se on vaatinut töitä.

- On se kumma, että nykyään eroaminen on jotenkin muotia ja yhtä helppoa kuin maitokaupassa käyminen. Heti kun tulee ongelmia, vaihdetaan toiseen. Myöhemmin huomataan, että saikin huonomman ja sen jälkeen haikaillaan vanhaa suhdetta takaisin.

Laulaja Pertti Neumannin vaimo Diana Neumann on hänkin pitkään ihmetellyt, miksi ihmiset eroavat niin helposti.

- Ihmiset tulevat ja menevät, mutta minä uskon, ettei mies parane vaihtamalla. Tuntuu, että eroamisesta on tehty paperilla helppoa. Vaivannäkö toisen ihmisen eteen on nolla, Diana huokaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  3. 3

    Iivo Niskanen älähti hiihdon palkintorahoista – jopa norjalaiset haukkuivat pystyyn

  4. 4

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  5. 5

    Tuntematon mies jätti Baywatch-kaunottaren alasti metsään – uskalsi kertoa raiskauksesta vasta 30 vuotta myöhemmin

  6. 6

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  7. 7

    Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

  8. 8

    Jäämereltä puhaltaa hyytävää ilmaa Suomeen

  9. 9

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  10. 10

    Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  3. 3

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  4. 4

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  5. 5

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  6. 6

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  7. 7

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  8. 8

    Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

  9. 9

    Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

  10. 10

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  3. 3

    Iivo Niskanen älähti hiihdon palkintorahoista – jopa norjalaiset haukkuivat pystyyn

  4. 4

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  5. 5

    Tuntematon mies jätti Baywatch-kaunottaren alasti metsään – uskalsi kertoa raiskauksesta vasta 30 vuotta myöhemmin

  6. Näytä lisää