Monacon ruhtinas Albert Suomessa? - Viihde - Ilta-Sanomat

Monacon ruhtinas Albert Suomessa?

Tämä ruhtinas Albertin yksityisjetti nähtiin Kuusamon lentokentällä maanantaina.

Julkaistu: 2.1.2008 7:00, Päivitetty 2.1.2008 6:29

Monacon ruhtinas Albert II saattoi hyvinkin vaihtaa vuotta suomalaisissa maisemissa. Kaksi ja puoli vuotta Monacoa hallinneen Albertin yksityislentokone Dassault Falcon 2000 nähtiin nimittäin uudenvuodenaattona Kuusamon lentokentällä kolmen aikaan iltapäivällä.

Sama kone nähtiin Suomessa myös vuonna 2005, kun ruhtinas vieraili Helsingissä yleisurheilun MM-kisoissa.

Tiistain aikana Kuusamon Rukalla liikkui huhuja Albertin lomailusta, vaikka näköhavaintoja ruhtinaasta ei saatukaan.

Sporttisen ruhtinaan uskotaan viihtyvän hyvin hiihtokeskuksen riennoissa. Albertin tiedetään rakastavan talviurheilulajeja, ja hän on viidesti ottanut osaa olympialaisiin kelkkailumaajoukkueen mukana. Viime vuonna Albert räväytti tekemällä koiravaljakkomatkan Pohjoisnavalle.

Maaliskuussa 50 vuotta täyttävä ruhtinas Albert on mieltynyt Suomeen, sillä hän on vieraillut maassamme useita kertoja jo prinssinä ollessaan. Varsinkin Jyväskylän suurajot tulivat autourheiluunkin tykästyneelle Albertille tutuksi. On siis mahdollista, että Albert on ollut Pohjois-Suomessa jonkin suomalaisystävänsä vieraana.

Jos Albert ei itse ole kiireiltään ehtinyt Suomeen, koneen kyydissä on saattanut olla joku muu Monacon ruhtinasperheen jäsenistä, kuten Albertin nuoremmat siskot Caroline tai Stephanie tai heidän jälkikasvunsa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?