Suvi ja Janina saivat lähteä Suomen Huippumallit haussa -ohjelmasta

Julkaistu:

Tänä iltana Suomen Huippumalli haussa -ohjelmasta passitettiin kotiin kaksi tyttöä: Suvi ja Janina. Häkeltyneet mallit olivat molemmat avoimesti pettyneitä tuomariston Gran Canarialla tekemään päätökseen.

-Harmitti. En muista siitä tilanteesta oikein mitään, Janina summaa IS:lle hänelle yllätyksenä tullutta päätöstä.

Ratkaisu kismitti myös Suvia.

-Uskon kuitenkin, että tuomaristo teki oikean päätöksen, sillä ei kenenkään muunkaan olisi pitänyt sieltä lähteä.

Tuomaristo perusteli päätöstään sillä, että Suvilla on täydellinen kroppa, mutta hänen läsnäolossaan ei ole vielä mallin itsevarmuutta. Janinassa tuomareille päänvaivaa aiheutti hänen pituutensa, kun taas läsnäolon suhteen häntä pidettiin helposti huomattavana.

Molemmat tytöt ovat kiinnostuneita pysymään alalla tulevaisuudessakin, mikäli hommia vaan piisaa.

-Haluaisin jatkaa mallin hommia jos niitä tulee, mutta en meinaa tyrkyttää itseäni, lauantaina valkolakin saanut Suvi tuumaa.

-Totta kai haluaisin jatkaa, vaikka ei mallin työ varsinainen unelma-ammattini olekaan. Joku varasuunnitelma pitäisi olla, kesän rennosti lomaileva Janina pohtii.