Uljas

Viihde

Oliver Stone kärysi ratista ja huumeista

Julkaistu:

Oscar-palkittua elokuvaohjaajaa Oliver Stonea syytetään rattijuopumuksesta ja huumeiden hallussapidosta. Stone ajeli Mercedeksellään puolilta öin perjantaina Los Angelesissa, Beverly Hillsissä, kun hänen ajotyylinsä herätti poliisin huomion. Stone, 58, pysäytettiin ja poliisi löysi juopuneen ohjaajan autosta huumeita. Poliisi ei ole suostunut kertomaan, millaisesta huumeesta oli kysymys.

Stone vapautettiin varhain lauantaiaamuna 15000 dollarin takuusummaa vastaan. Tähtiohjaaja ei kommentoinut syytteitään poliisiaseman ulkopuolella odottaneelle toimittajalaumalle.

Kyseessä ei ole Stonen ensimmäinen juopumussyyte. Hänet pidätettiin vuonna 1999 samantyyppisessä tilanteessa. Tuolloin hän tunnusti syyllisyytensä ja vältti vakavammat syytteet menemällä vapaaehtoisesti vieroitushoitoon.

Stonen uusin ohjaustyö on elokuva Alexander. Hänen tunnetuimmat työnsä ovat vuonna 1989 Oscarilla palkittu Natural Born Killers ja vuoden 1986 Vietnam-kuvaus Platoon. Oliver Stone on itse Vietnamin sodan veteraani.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  2. 2

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  3. 3

    Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

  4. 4

    Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

  5. 5

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  6. 6

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  9. 9

    Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

  10. 10

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  2. 2

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  3. 3

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  5. 5

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  6. 6

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  7. 7

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  8. 8

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  9. 9

    Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

  10. 10

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  2. 2

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  3. 3

    Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

  4. 4

    Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

  5. 5

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  6. Näytä lisää