Leonardo DiCaprio paljasti parhaan syntymäpäivälahjansa - Viihde - Ilta-Sanomat

Leonardo DiCaprio paljasti parhaan syntymäpäivälahjansa

Julkaistu: 11.11.2008 19:44

Leonardo DiCaprio täyttää tänään tiistaina 34 vuotta. Hän sai kuitenkin parhaan syntymäpäivälahjansa jo viime viikolla.

Barack Obaman voitto Yhdysvaltain presidentinvaaleissa täytti Titanic-tähden toiveet.

- Ihmiset jatkuvasti kyselevät mitä haluaisin syntymäpäivälahjaksi. Vastaan heille, että olen saanut parhaan lahjan mitä voin toivoa; uuden presidentin, DiCaprio sanoi brittilehti Sunille.

DiCaprio oli Lontoossa markkinoimassa uutta elokuvaansa Body of Lies, jossa hän näyttelee terroristeja muun muassa Irakissa jahtaavaa CIA:n agenttia. Jyrkästi sodanvastainen näyttelijä toivoo uuden presidentin tuovan hyviä uutisia Irakiin ja Afganistaniin.

- Obaman ulkopoliittinen linja poikkeaa selkeästi hänen edeltäjänsä hallinnosta. Uskon, että tulemme näkemään perustavanlaatuisia muutoksia Yhdysvaltain linjassa ja se todennäköisesti tulee heijastumaan koko muuhun maailmaan, DiCaprio arvioi.

Yhdysvaltain politiikkaan perehtynyt näyttelijä sai brittitoimittajat innostumaan ja kysymään, oliko DiCapriolla mielipidettä Britannian politiikasta ja pääministeri Gordon Brownista.

- Ei, ei ole juuri nyt, DiCaprio vastasi naureskellen.

- Olen vielä Barackin maailmassa, ja voiton tunnelmissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?