Ismo

Viihde

Rumpalilegenda Billy Cobham soittaa torstaina Helsingissä

Julkaistu:

Sähkökitaristi Tuomo "Tuppu" Orrenmaa soittaa torstaina Helsingissä rumpalilegenda Billy Cobhamin kanssa. Amerikkalainen Cobham, 65, esiintyy Orrenmaan levyn (Make My Day) julkaisukeikalla ravintola Virgin Oilissa.

Säväyksen uutuuslevylle antaa myös Tower of Power -yhtyeen torvisektio.

Maailmankuulua jenkkibändiä markkeeraavat torstain keikalla mm. puhaltajaveljekset Verneri Pohjola (trumpetti) ja Ilmari Pohjola (pasuuna).

Orrenmaa on aina pitänyt Cobhamista ja tutustui opiskellessaan Kaliforniassa Tower of Powerin jäseniin. Tuottaja Petri Nevalainen toi muusikot yhteen.

Oman merkittävän lisän levylle antaa se, että sähköbassossa on Vernerin ja Ilmarin isä, viime vuoden lopussa kuollut Pekka Pohjola.

- Bändipohjat tehtiin viime huhtikuussa Suomenlinnassa, kun Cobham oli käymässä Suomessa. Tower of Powerin osuus purkitettiin, kun yhtye kävi heinäkuussa Pori Jazzissa. Meillä oli varattu iso studio kuudeksi tunniksi. Vaikka sovitukset eivät olleet simppeleitä, bändi oli niin ammattimainen, että luppoaikaa jäi pari tuntia, Nevalainen kertoi.

Julkkarikeikka alkaa Virgin Oilissa klo 21.30.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  2. 2

    90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

  3. 3

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  4. 4

    Trump luopui luksushotellista New Yorkissa – alamäki alkoi vaaleista: ”Kardashianit lakkasivat käymästä”

  5. 5

    Kadonneen sukellusveneen mysteeri syvenee – laivasto havaitsi outoa melua tunteja viimeisen viestin jälkeen

  6. 6

    Yhdysvaltalainen Loren eli 200 dollarilla kuussa – Isoäidin vanha viltti paljastui 1,5 miljoonan arvoiseksi

  7. 7

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  8. 8

    Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

  9. 9

    Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

  10. 10

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  3. 3

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  4. 4

    Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

  5. 5

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  6. 6

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  7. 7

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  8. 8

    Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

  9. 9

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  10. 10

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  6. 6

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  7. 7

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  2. 2

    90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

  3. 3

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  4. 4

    Trump luopui luksushotellista New Yorkissa – alamäki alkoi vaaleista: ”Kardashianit lakkasivat käymästä”

  5. 5

    Kadonneen sukellusveneen mysteeri syvenee – laivasto havaitsi outoa melua tunteja viimeisen viestin jälkeen

  6. Näytä lisää