Kuningatar Elisabet raivostui alastonmaalauksesta - Viihde - Ilta-Sanomat

Kuningatar Elisabet raivostui alastonmaalauksesta

Kuvituskuva
Julkaistu: 27.6.2006 7:18

Prinssi Williamin tyttöystävä Kate Middleton on raivostuttanut kuningatar Elisabetin pahemman kerran. Sukset kuningattaren ja Katen välillä menivät ristiin prinssi Williamin eroottisen syntymäpäivälahjan vuoksi. Taiteellinen Kate nimittäin antoi 24 vuotta täyttäneelle poikaystävälleen lahjaksi itse maalamaansa alastonkuvan näyttävästä parista.

Kuvassa ilkosen alastomat Kate ja William syleilevät toisiaan, Kate on tosin peittänyt intiimit alueet punaisella silkkihuivilla.

- Hänen majesteettinsa ei ole nähnyt maalausta vielä. Mutta Elisabetin neuvonantajat ovat kertoneet, millaisesta kuvasta on kysymys. Hän pitää lahjaa vastenmielisenä, hovilähde kertoi Daily Star -lehdessä.

- On sanomattakin selvää, että Kate ja William ovat tutustuneet toisiinsa myös makuuhuoneessa, mutta Kate ei olisi saanut ilmoittaa asiaa näin suorasukaisesti. Hän on nyt ylittänyt hyvän maun rajat.

Kuningatar toivoo, että Kate ja William menevät pian naimisiin. Hän on myös varoittanut tulevaa kuningasta pitämään tarkoin huolta maineestaan.

William ei kuitenkaan ole säikähtänyt isoäitinsä raivonpuuskasta. Prinssi aikoo raporttien mukaan ripustaa tyttöystävänsä maalaaman taulun seinälle Elisabetin pyynnöistä huolimatta.

- Kate tutustui Williamiin opiskellessaan taidehistoriaa yliopistossa, joten hän ajatteli, että romanttinen taideteos olisi sopiva tapa juhlistaa jo neljä vuotta kestänyttä parisuhdetta, toinen hovilähde kertoi.

Tuoreimmat osastosta