Heikki Kovalainen toi tyttöystävänsä Cannesin loisteeseen

Julkaistu:

Ensimmäistä kauttaan F1-sarjassa ajava Heikki Kovalainen sai maistaa glamouria eilen kulkiessaan Cannesin elokuvafestivaaleilla punaista mattoa pitkin tyttöystävänsä Catherine Hyden kanssa.

Kovalainen kertoi viettäneensä jo tiistai-illan urheilupsykologiaa opiskelevan Catherinen kanssa elokuvafestivaaleilla.

- Oltiin Roman Polanskin kutsuvierasnäytöksessä. Siinä sitten menivät ohi Sharon Stone ja Elle MacPherson. Heitä kuvattiin melkoisesti, mutta kyllä joku huusi minullekin, että oletko sinä se formulakuljettaja, Heikki kertoi vaatimattomasti.

Hän kirjoitti myös nimikirjoituksia ja poseerasi kameroille.

- Kiva kokemus, mutta viihdyn paremmin mustalla asvaltilla.

Tähtiloistossa mies myönsi myös unelmoivansa elämästä jossain Pohjois-Suomessa keskellä "ei mitään".

- Ajetaan nyt kuitenkin ensin, Englannissa asuva kuljettaja letkautti.

Monacossa Heikin mukana on myös Seppo -isä.

- Isä tulee varikolle joku päivä käymään, mutta Catherine viihtyy mieluummin hotellin uima-altaalla.