HIM:in uutuus menestyy Saksassa - Viihde - Ilta-Sanomat

HIM:in uutuus menestyy Saksassa

Julkaistu: 28.3.2003 0:00

HIM-yhtyeen uusin single nousi suoraan ensimmäisellä myyntiviikolla Saksan singelistalla kolmanneksi. The Funeral of Hearts -single on lohkaisu uudelta Love Metal -albumilta, joka julkaistaan 11. huhtikuuta.

Huikea nousu on uutta jopa HIM:lle, sillä siihen ei yltänyt edes massiivisen suosion saanut Join Me -sinkku. The Funeral of Hearts on myös Suomessa jo radiohitti ja sille povataan hyvää listasijoitusta.

Kappaleesta tehty video pyörii parhaillaan useilla musiikkikanavilla Suomessa ja Euroopassa. Lapissa ja Jäämeren rannalla kuvatun videon on ohjannut Stefan Lindfors.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?