Oscar-gaalassa tehtiin historiaa

Julkaistu:

Oscar-gaalassa tehtiin historiaa, kun parhaan ohjaajan palkinto meni ensimmäistä kertaa naiselle, The Hurt Locker -ohjaaja Kathryn Bigelow'lle. Sotadraama sai myös arvostetuimman parhaan elokuvan palkinnon.

Verevän elokuvan pomminpurkajista ohjannut Bigelow halasi pitkään pääosanäyttelijä Jeremy Renneriä.

- Tätä ei voi muuten kuvailla kuin elämäni hetkeksi. Tuntuu mahtavalta olla näiden mahtavien elokuvantekijöiden joukossa. He ovat inspiroineet minua työssäni, Bigelow viittasi vastaehdokkaisiinsa.

- En seisoisi tässä, ellei olisi käsikirjoittaja Mark Boalia, joka riskeerasi elämänsä tehdessään käsikirjoitusta.

Bigelow vuodatti kiitoksia joka suuntaan.

- Kiitän armeijassa työskenteleviä miehiä ja naisia, jotka riskeeraavat henkensä joka päivä. Tulkoot he kotiinsa turvallisesti.

Koko ilta oli The Hurt Lockerin juhlaa, sillä elokuva keräsi yhteensä kuusi Oscaria.

James Cameronin ex-vaimo Bigelow tunnetaan muun muassa Myrskyn ratsastajat -elokuvastaan, joka jäi Patrick Swayzen yhdeksi parhaimmista töistä. Bigelow on 58-vuotias.

Ennakkoon kohuttu ja ylistetty Avatar joutui tyytymään kolmeen pokaaliin ja nekin tulivat käytännössä teknisistä ansioista.