Aune, Oona

Viihde

Madonna ja Guy Ritchie lomalla - eri huoneissa

Julkaistu:

Madonnan, 49, ja Guy Ritchien, 39, avioliitto näyttää todella olevan tulossa tiensä päähän.

Pari jätti viime viikolla perheen lapset kotiin ja lähti kolmeksi päiväksi romanttiseen Milanoon. Mutta sen sijaan, että he olisivat yrittäneet paikata suhdettaan, he päätyivät jopa nukkumaan eri huoneissa.

Brittilehti Sunin mukaan Guy Ritchie vietti suurimman osan ajastaan George Clooneyn kanssa työstäen uutta mainosta. Madonna puolestaan tapasi muotisuunnittelijoita ja järjesteli tulevan kiertueensa puvustusta.

- Heillä oli täysin erilliset huoneet, aikataulut, kaikki. Kaikki on hyvin järjestettyä, mutta se ei ole avioliitto kuten useimmat ihmiset sen ymmärtävät. Heidän asenteensa on, että "emme oikeastaan ole pariskunta, mutta olemme ystäviä, rakastamme toisiamme ja kasvatamme lapsemme", Sunin lähde sanoi.

- Mutta totuus on, että he ajavat toisensa raivon partaalle, eivät ole yhtä mieltä mistään, eivät näe toisiaan, eivätkä asu "yhdessä" kuten ennen.

Julkkisparin avio-ongelmista on huhuttu jo pitkään. He ovat olleet seitsemän vuotta naimisissa, ja perheeseen kuuluu kolme lasta: Madonnan 10-vuotias tytär Lourdes, parin yhteinen poika Rocco, 6, sekä 2-vuotias adoptiolapsi David.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  3. 3

    Ravitsemusterapeutin jääkaapista löytyy yllättävä folionyytti – ”Tavallaan se on paheeni, rakastan sitä”

  4. 4

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  5. 5

    Nyt puhuu ruman urheiluskandaalin roisto – alkuperäinen suunnitelma oli todella raaka: ”Sillä hetkellä tajusin, mitä olin tehnyt”

  6. 6

    17 kohdan lista: Näillä kysymyksillä ammattilaiset seulovat mahdolliset narsistit muiden joukosta

  7. 7

    Kännykkää tavoitellut mies putosi kuusi metriä metroradalle Kontulassa – käveli raidetta pitkin pelastajia vastaan

  8. 8

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  9. 9

    Asemiehet hyökkäsivät luksushotelliin Kabulissa ja tappoivat ainakin 5 asukasta – 11 tunnin piinaava piiritys

  10. 10

    Jesse Puljujärvi hurjana NHL-jäillä – mätti uran ennätyspisteet

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  2. 2

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  3. 3

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  4. 4

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  5. 5

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  6. 6

    Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

  7. 7

    JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

  8. 8

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  9. 9

    HS: Seksologiksi ryhtynyt ex-pornotähti Satu näkee kaksi isoa ongelmaa suomalaisten seksissä

  10. 10

    Eloisasta lomakohteesta jäi aavemaiset rauniot – katso hyytävät kuvat olympiaisännän suljetusta hiihtoparatiisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  3. 3

    Ravitsemusterapeutin jääkaapista löytyy yllättävä folionyytti – ”Tavallaan se on paheeni, rakastan sitä”

  4. 4

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  5. 5

    Nyt puhuu ruman urheiluskandaalin roisto – alkuperäinen suunnitelma oli todella raaka: ”Sillä hetkellä tajusin, mitä olin tehnyt”

  6. Näytä lisää