Viihde

Pavarottin lesken suuri suru

Julkaistu: , Päivitetty:

Satoja ihmisiä kokoontui torstai-iltana Modenan katedraaliin edustalle jättämään jäähyväisiä oopperatähti Luciano Pavarottille. Saattueessa kulki mukana kuuluisan tenorin leski Nicoletta Mantovani.

Paikalle kokoontuneet taputtivat käsiään kunnianosoituksena, kun arkku kannettiin sisälle katedraaliin. Pavarottin hautajaisia vietetään huomenna lauantaina.

Pavarotti taisteli haimasyöpää vastaan päättäväisesti, mutta vaikea sairaus vei lopulta hänet liian heikoksi.

Vain muutama kuukausi sitten Pavarotti jätti omille nettisivuilleen ihailijoille suunnatun viestin, joka jäi hänen viimeisekseen:

- Muistakaa minut oopperalaulajana.

Kuolinhetkellä Pavarottin luona oli Nicoletta Mantovaninn lisäksi hänen neljä tytärtään ja sisar.

Suru on ollut suuri Italiassa, mutta kaikkein vaikeinta aikaa elää tietenkin hänen puolisonsa.

Pavarotti rakastui tuolloin 26-vuotiaaseen sihterinään toimineeseen Mantovaniin vuonna 1996. Pariskunta avioitui vuonna 2003. Pavarotti kertoi lehdistölle häiden aikaan, että parin tuolloin alle vuoden ikäinen tytär oli pääasiallinen syy siihen, miksi he päättivät avioitua pitkän seurustelun jälkeen.

Mantovaniin rakastuessaan Pavarotti oli ollut naimisissa 35 vuotta Adua Veronin kanssa. Avioliitossa syntyi kolme tytärtä.