Missi-Viivi psyykkaa itseään voittoon - ja perintöprinsessan kruunuun

Julkaistu:

Vahvan ennakkosuosikin viittaa Miss Suomi -kisoissa alusta alkaen kantanut Viivi Pumpanen myöntää haaveilleensa Miss Suomen tittelistä 8-vuotiaasta saakka.

Jos voittoa ei kuitenkaan sunnuntaina lohkea, Viivi yrittää koota itsensä nopeasti eikä halua jäädä suremaan. Pienen miettimisen jälkeen myös mahdollinen perintöprinsessan kruunu kelpaisi.

- En osaa sanoa, olisiko esimerkiksi perintöprinsessan kruunu pettymys. Toisaalta: onhan sekin sijoitus ja perintöprinsessahan perii Miss Suomen, jos tämä ei pysty hoitamaan töitään, Viivi järkeilee.

Pumpasen mukaan perintöprinsessan titteli on arvokas myös sen vuoksi, että se on ammattilaisraadin valitsema. Miss Suomen valitsee tänä vuonna kansa.

Viivi kertoo eläneensä koko elämänsä sen mukaan, että sopisi missimuottiin. Oli tulos mikä tahansa, hän aikoo ottaa kisasta kaiken irti.

- En usko, että yrittäisin mukaan enää seuraavana vuonna, mutta varmasti käyttäisin kaikki saamani kontaktit ja kokemukset hyväksi edetäkseni tällä alalla, Viivi pohtii.