Leonard Cohen keskeytti keikan ruokamyrkytyksen vuoksi - Viihde - Ilta-Sanomat

Leonard Cohen keskeytti keikan ruokamyrkytyksen vuoksi

Kanadalainen laulaja-lauluntekijä Leonard Cohen joutui keskeyttämään konserttinsa Espanjassa perjantai-iltana sairastumisen vuoksi.

19.9.2009 16:36

Espanjalaisten tiedotusvälineiden mukaan Cohen luhistui kesken Valencian-keikan noin puoli tuntia esityksen alkamisen jälkeen.

Cohen vietiin sairaalaan, mistä hänet kuitenkin kotiutettiin viisi tuntia myöhemmin. Järjestäjien mukaan Cohen oli saanut lievän ruokamyrkytyksen.

El Mundo -sanomalehden mukaan tuhansille konserttivieraille kerrottiin, ettei Cohen palaisi lavalle enää sinä iltana. Laulaja oli kuitenkin toivonut, että konsertille voitaisiin sopia uusi päivämäärä.

Cohenin Espanjan-kiertueen on määrä päättyä Barcelonaan maanantaina, jolloin Cohen viettää 75-vuotissyntymäpäiväänsä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?