Lempi

Viihde

Lehti: Hjallis Harkimo ja Helena Karihtala onnellisesti yhdessä

Julkaistu:

Liikemies Harry "Hjallis" Harkimo antaa naisystävälleen Helena Karihtalalle reilusti vastuuta myös bisneksissään. Harkimo vetää parhaillaan Sipoon Storörenin sataman kehityshanketta, ja Iltalehden mukaan hän on päättänyt antaa alueelle nousevien asuintalojen sisustuksen Karihtalan tehtäväksi.

- Helena on mukana projektissa ihan sen vuoksi, että sisustus tulee silloin hyvällä maulla tehtyä. Tästä projektista oli sovittu jo etukäteen, eikä se liity siihen, että olemme nyt yhdessä, Harkimo sanoo Iltalehdessä.

Karihtala kertoo, että hänen toimistonsa hoitaa Sipoonrannan asuntojen pintamateriaalit ja kiintokalustesuunnittelun.

Karihtala sai suuren työn, koska hän sisusti viime keväänä Harkimon Sipoossa sijaitsevan kodin.

- Kaikki lähti siitä, että asiakas oli tyytyväinen. Kun hän näki, kuinka toimistomme hoitaa yksityiskotipuolen, hän halusi meidät mukaan Sipooseenkin, Karihtala kertoo Iltalehdelle.

Karihtala korostaa, että suhteen kehittyminen seurusteluksi ei ole haitannut työskentelyä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  4. 4

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  5. 5

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  6. 6

    Oletko nähnyt 16-vuotiasta Saaraa?

  7. 7

    Jaajo Linnonmaa haukkui alatyylisesti juontajakollegoita Aamulypsyssä – sisältöjohtaja vahvistaa: Kohulähetys poistettiin kokonaan

  8. 8

    Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

  9. 9

    Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

  10. 10

    Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  3. 3

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  4. 4

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  5. 5

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  8. 8

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  9. 9

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  10. 10

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  4. 4

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  5. 5

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  6. Näytä lisää