Aune, Oona

Viihde

Miljoonia odotetaan kuninkaallisiin häihin

Julkaistu:

Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja Daniel Westling astuvat avio-onneen 19. kesäkuuta, mutta Tukholmassa häähumuun virittäydytään jo paljon aikaisemmin.

Kaupunki esitteli tiistaina kaksiviikkoisen Love Stockholm 2010 -tapahtuman, joka viritetään kuninkaallisen häätapahtuman yhteyteen.

"Rakkauden kaupungin" odotetaan pursuavan vieraista, sillä kuninkaalliset häät innoittavat perinteisesti väen liikkeelle.

- Esimerkiksi vuonna 2004 Kööpenhaminassa kruununprinssin häiden yhteydessä järjestettyihin tapahtumiin otti osaa kaksi miljoonaa juhlijaa, Tukholman talouskunnanneuvos Sten Nordin sanoi.

Vaikka häiden järjestelyistä koituu pitkä kululista kaupungille ja Ruotsin hoville, Tukholma laskee myös saavansa matkailijoista huomattavan taloudellisen piristysruiskeen.

Ruotsin kaupan tutkimusinstituutin laskelmien mukaan ylimääräistä mammonaa tulee vähittäiskaupalle parin viikon aikana noin 100 miljoonaa kruunua, eli vajaat 10 miljoonaa euroa. Lisäksi häihin liittyviä oheistuotteita uskotaan myytävän koko maassa noin 2,5 miljardin kruunun edestä.

Kaupungille täydellinen näyteikkuna

Häiden yhteydessä Tukholmaan odotetaan saapuvan myös yli 2 000 toimittajaa Ruotsista ja ulkomailta, ja Tukholman kaupunki haluaa ottaa kansainvälisestä valokeilasta kaiken ilon irti.

Keskusta-alueelle pystytettävien tapahtumakeskusten lisäksi Tukholma haluaa nostaa esiin muun muassa asemaansa Euroopan ensimmäisenä ympäristöpääkaupunkina.

Vaikka Love Stockholm -tapahtuman ohjelmaa ei ole vielä lyöty lukkoon, luvassa on järjestäjien mukaan tuhti annos kulttuuria, musiikkia, muotia ja taidetta.

Nordinin mukaan rakkausteeman voi varmasti aistia Tukholman katujen kukkameressä.

- Olemme suunnitelleet, että runoilijat ja kirjailijat tekevät rakkausrunoja, joita rantatietä pitkin kävelevät voivat kuunnella ympäristöön sijoitetuista kovaäänisistä, Nordin heitti esimerkkinä.

Kesäkuussa hotellimajoitusta etsivien kannattaa kaupunginjohdon mukaan olla hyvissä ajoin liikkeellä, sillä noin 180 000 hotellihuonetta tulevat täyttymään nopeasti.

Majoitusratkaisuja joudutaan etsimään myös retkeilymajoista ja lähikunnista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Silminnäkijä kertoo hetkestä, jolloin Maria Lund, 34, pyörtyi täyden katsomon edessä – ”Tajusin, että se oli totisinta totta”

  2. 2

    Silminnäkijät: Liekit löivät Helsinkiin palanneen Tokion-koneen moottorista – ”Tilanne näytti todella pahalta”

  3. 3

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  4. 4

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  5. 5

    Telkin perheen lentopiina Kanarialla: Raskaana oleva vaimo kentältä letkuihin, 15-vuotias tyttö yksin kotiin

  6. 6

    Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

  7. 7

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  8. 8

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  9. 9

    IS seuraa hetki hetkeltä vaalikeskustelua: Iskevätkö haastajat Sauli Niinistöä nyt uudella puhdilla?

  10. 10

    Ruotsin perhesurmaan liitetty sairaus on piinaava – ihminen ”ei lataudu täyteen, voi hyytyä kokonaan sekunneissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  3. 3

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  4. 4

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  5. 5

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  6. 6

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  7. 7

    Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

  8. 8

    Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  9. 9

    Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

  10. 10

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  6. 6

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  7. 7

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Silminnäkijä kertoo hetkestä, jolloin Maria Lund, 34, pyörtyi täyden katsomon edessä – ”Tajusin, että se oli totisinta totta”

  2. 2

    Silminnäkijät: Liekit löivät Helsinkiin palanneen Tokion-koneen moottorista – ”Tilanne näytti todella pahalta”

  3. 3

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  4. 4

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  5. 5

    Telkin perheen lentopiina Kanarialla: Raskaana oleva vaimo kentältä letkuihin, 15-vuotias tyttö yksin kotiin

  6. Näytä lisää