Hän laittoi 8-vuotiaan tyttärensä laihdutuskuurille

Julkaistu:

Supermalli Imanin, 55, tytär Zulekha Haywood, 31, on voittanut taistelun ylipainonsa kanssa, kertoo Daily Mail.

Tytär puhuu ensimmäistä kertaa paino-ongelmistaan ja raskaasta elämästään huippumalliäitinsä varjossa.

- Olen ollut dieeteillä lähestulkoon 8-vuotiaasta asti. Yksikään niistä ei toiminut, Haywood kertoi Glamour-lehdelle.

Vasta nyt vatsalaukun ohitusleikkauksen jälkeen naisen paino on pysynyt hallinnassa. Hän painoi enimmillään jopa 146 kiloa, mutta leikkauksen ansiosta kilot karisivat 76 kiloon.

Ylipainoisen lapsen ensimmäinen laihdutuskuuri oli nimeltään basta, joka tarkoittaa italiaksi riittää. Kotona kauneusikoni ja terveellisen ruoan kannattaja Iman kuiskasi "basta", kun tytär oli vaarassa syödä liikaa.

- Valinta oli aina minun, ja yleensä aina lopetin syömisen. Sorruin kuitenkin yönaposteluun, Haywood tunnustaa.

Kouluaikoina nuori Haywood harrasti lounaiden vaihtoa, ja vaihtoipa hän kotiläksyjen vastauksiakin suklaapatukoihin.

Haywood paljastaa MSNBC:n haastattelussa, että 26-vuotiaana hänen oli vaikeaa nousta sängystä. Lisäksi hänen luunsa alkoivat haurastua, eikä hän tuntenut itseään enää elinvoimaiseksi. Leikkauspäätös oli naisen viimeinen toivo.

Ylipainostaan huolimatta Haywood myöntää kuitenkin olleensa aina onnellinen ihminen.

- Vaa'an numerot ovat epäoleellisia, sillä kyse on terveydestä. Jos ei tunne olevansa terve, asialle pitää tehdä jotain, hän kertoo MSNBC:lle.