Salkkareiden Ulla joutuu jatkamaan sarjassa - Viihde - Ilta-Sanomat

Salkkareiden Ulla joutuu jatkamaan sarjassa

Kuvituskuva
Julkaistu: 3.5.2006 7:43, Päivitetty 3.5.2006 0:00

Salatut elämät -saippuasarjan rakastetuimpiin hahmoihin kuuluva Ulla Taalasmaa eli näyttelijä Maija-Liisa Peuhu joutuu jatkamaan sarjan kuvauksia työsopimuksensa mukaisesti vielä marraskuun puoleen väliin saakka.

Peuhu ilmoitti turhautumisestaan sarjan leikkauksiin jo maaliskuun lopussa, ja oli jo silloin halunnut lähteä sarjasta vaikka heti.

- Olisin jättänyt sarjan mielelläni jo nyt keväällä, mutta työsopimus vaatii vielä kolmen kuukauden jatkoa syksyllä. Tuottaja ei halunnut edes keskustella lähtöni aikaistamisesta, Peuhu sanoo.

- Toisaalta ymmärrän senkin, koska sarjaa on käsikirjoitettu jo hyvin pitkälle eteenpäin.

Peuhu sanoo kuitenkin jo sopeutuneensa tilanteeseen ja tekee työnsä sovitusti ensin toukokuun loppuun ja jatkaa viimeisen pätkän kuvauksia elokuun puolesta välistä alkaen.

Peuhun luoma suosittu Ulla Taalasmaa seikkailee siis televisiossa vielä ensi keväänä.

Tuoreimmat osastosta