Verkkokommentti: Huomiotaidetta

Julkaistu:

Muistatteko huomiotalouden? Nyt se on hiipinyt kulttuuriin. Suomi on saanut omat huomiotaiteilijansa.

Huomiotaiteessa on oma kaavansa. Kas näin.

Ensin tietysti shokeerataan. Kristian Smedsin ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa ammuttiin suomalaisvaikuttajat, Ulla Karttunen esitteli taidenäyttelyssään lapsipornoa ja Katariina Lillqvist teki animaatiossaan Mannerheimista korsettihomon.

Kun kohu nousee, taiteilijan tehtävä on hämmästellä sitä. Karttunen pani esille tunnistettavia kuvia lapsipornon uhreista, mutta syytti tyrmistyneenä kuvien poistajia sensuurista. Lillqvist taas kauhistui kohusta, koska "ei tässä ole sensaatiota hakemalla haettu". Niinkö? Kansalaiset ovat useita kertoja äänestäneet Mannerheimin Suomen suurimmaksi sankariksi. Taiteilija panee Mannerheimin keimailemaan punaisessa pitsikorsetissa miespalvelijan edessä, mutta ei siis etsi sensaatiota?

Kohu on tietenkin tarkoitus muuttaa rahaksi ja/tai maineeksi. Smeds ja Kansallisteatteri onnistuivat tässä loistavasti. Kansallisteatteri on tehnyt Tuntemattomalla miljoonatilin, sillä näytelmä on teatterin suurin menestys vuosikymmeniin.

Kaupallisessa menestyksessä sinänsä ei tietenkään ole mitään vikaa, päinvastoin. Ikävän leiman menestykselle antaa vain se, että huomiotaiteilijat eivät koskaan tunnusta kohun osuutta menestykseen. Heidän mielestään menestys kun johtuu pelkästään neroudesta ja kyvystä rikkoa upeasti tabuja.

Huomiotaiteeseen liittyy myös ylemmyydentuntoisia piirteitä. Poikkeuksetta kriitikot ymmärtävät ja ylistävät sitä. Ne tavalliset kansalaiset, jotka eivät ymmärrä, ovat tyhmiä ja/tai ahdasmielisiä.

Mannerheim-animaation arvostelijat on esimerkiksi leimattu homokammoisiksi. Selitys tuskin on näin yksinkertainen. Ei Mannerheimin seksuaalisella suuntautumisella ole olennaista merkitystä, vaan Mannerheimin seksuaalisuudella ylipäänsä. Mannerheim on tosi-televisiottoman ajan sankari, jonka seksielämän voisi ihailijoiden mielestä jättää rauhaan. Näille suomalaisille häveliäisyys on yhä ihanne ja Mannerheim taas enemmänkin arvo kuin mies: hän edustaa niitä suomalaisia, jotka antoivat henkensä maan puolesta.Huomiotaiteeseen liittyy myös mielenkiintoinen ennakkosensuuri. Sitä kun ei saisi etukäteen arvostella.

Kansallisteatterin pääjohtaja Maria-Liisa Nevala paheksui kovin niitä, jotka oudoksuivat Tuntemattoman sotilaan ampumiskohtausta ennen ensi-iltaa. Eli vaikka näytelmän tapahtumat tietäisi kuinka tarkkaan, vain lipun ostamalla voi lunastaa itselleen puheoikeuden.

Ja tuolloinkin sanomisen on parasta olla älyllisen myönteistä. Muuten on tunkkaisen Suomen edustaja.

Lillqvist esimerkiksi ihmetteli ihmisiä, joille pitsikorsettiin puettu Mannerheim on ollut liikaa. Lillqvistin mielestä ihmisten "pillastuminen" kertoo "Suomen huonosta henkisestä ilmapiiristä".

Asian voisi tietysti nähdä toisinkin. Esimerkiksi niin, että Suomella on ollut onni saada sellaisia johtajia, joita kansa arvostaa. On sellaisiakin maita, joissa näin ei ole. Näiden maiden henkinen ilmapiiri onkin sitten ihan toinen juttu.

Olisi virkistävää kohdata nykytaiteilija, joka ei haluaisikaan repiä, vaan rakentaa. Joka haluaisikin kohauttaa vaikka kauneudella. Mutta tämä taitaa olla ihan umpivanhanaikainen ajatus.