Uljas

Viihde

Keira Knightleyn rintoja suurennettiin meikillä

Julkaistu:

Näyttelijä Keira Knightley on paljastanut, että hänen rintojaan suurennettiin meikkaamalla Pirates Of The Caribbean -elokuvia varten.

Hyvin laiha ja pienirintainen, itsekin rintojensa koosta huumoria repinyt Knightley vietti joka aamu ennen kuvauksia 45 minuuttia erikoismeikkaajan kanssa, joka loihti hänen etumuksestaan huomattavasti todellista muhkeamman.

- Minulle maalattiin tissit elokuvia varten, Knightley nauraa Femalefirst-lehdelle.

- Se oli aika epätavallista, koska sellaisia meikkitaiteilijoita ei enää juuri ole, vaikka ennen studioilla oli kokonainen meikkausosasto povimeikkiä varten, tähti jatkaa.

Knightleyta moinen operaatio ei harmittanut yhtään, päinvastoin.

- Minusta se oli aivan mahtavaa! Se oli ensimmäinen kerta, kun minulla on ollut isot rinnat, enkä edes tarvinnut leikkausta sitä varten.

22-vuotiaan Knightleyn rintavarustusta on tuunattu aiemminkin isommaksi. Vuonna 2004 hänen tähdittämänsä King Arthur -elokuvan mainosjulisteita käsiteltiin digitaalisesti niin, että miltei anorektisen laihan naisen rinnat kasvoivat c-kuppikokoon.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

  2. 2

    Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

  3. 3

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  4. 4

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  5. 5

    Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

  6. 6

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  7. 7

    Suomen uintitähti pääsi eroon poikkeuksellisesta maksimisykkeestään – sydän lyö nyt aivan eri tavalla kuin 2 vuotta sitten

  8. 8

    Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

  9. 9

    Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

  10. 10

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  2. 2

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  3. 3

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  4. 4

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  5. 5

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  6. 6

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  7. 7

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  8. 8

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  9. 9

    Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

  10. 10

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

  2. 2

    Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

  3. 3

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  4. 4

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  5. 5

    Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

  6. Näytä lisää