Esko Salminen sairaudestaan: Opettelin uudestaan puhumaan

Julkaistu:

Näyttelijä Esko Salminen, 68, on toipunut vakavasta sairaudestaan, jonka takia hän meinasi menettää puhekykynsä.

Sairaus tuli ilmi, kun Salmisen toisesta silmästä lähti yhtäkkiä näkö helmikuussa 2007. Syynä oli ahtauma kaulavaltimossa.

Salmisen olisi pitänyt jäädä sairaalaan, mutta hän lähti yöksi kotiin.

- Kun aamulla palasin takaisin, toinen lääkäri haukkui, että olisin voinut saada aivoinfarktin ja halvaantua. Minut kiidätettiin leikkaussaliin, jossa kaulavaltimoni saatiin rassattua, Salminen kertoo Iltalehdessä.

Leikkauksen jälkeen Salminen ei voinut enää puhua.

- Koska hermoratojani oli jouduttu leikkauksessa venyttämään, kieleni sai väärää signaalia. Puheeni muuttui sössöttävän epäselväksi. Olin kauhuissani ja pelkäsin, etten pystyisi enää tekemään töitä.

- Mietin jo, pitääkö minun laittaa lehteen ilmoitus: Lihava miimikko hakee töitä, osaa matkia vain Jörn Donneria, Salminen sanoo Iltalehden mukaan.

Salminen alkoi harjoitella puhumista neljä tuntia päivässä. Seitsemän kuukauden harjoittelun jälkeen puhe palautui ennalleen.

Salminen jäi eläkkeelle viime vuonna, mutta näyttelee edelleen. Kansallisteatterin Willensaunassa pyörii näytelmä Pitkän päivän matka yöhön, jossa Salminen näyttelee Tyronen perheen isää.