Vanhanen ja Mertala eivät ehdi Kaikkosen häihin

Julkaistu:

Pääministeri Matti Vanhanen ja hänen naisystävänsä Sirkka Mertala eivät pääsekään vuoden kohutuimpiin häihin Hämeenlinnaan.

Lauantaina avioituvat kansanedustajat Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen ovat kutsuneet parisataa vierasta. Vanhasen sekä Mertalan lisäksi kutsun olivat saaneet presidentti Tarja Halonen ja tämän puoliso, tohtori Pentti Arajärvi.

Koko arvovaltainen seurue on kuitenkin lähdössä Pariisiin Euroopan unionin ja Välimeren maiden huippukokoukseen sekä tapaamaan presidentti Nicolas Sarkozyta. Näin ollen heistä kukaan ei pääse häihin. Tosin presidentti Halonen lähtee IS:n tietojen mukaan matkaan vasta sunnuntaina.

Vanhanen ja Mertala lähtevät reittilennolla Pariisiin jo lauantaina iltapäivällä, samoihin aikoihin, kun kansanedustajapariskunta menee naimisiin.

Sunnuntai huipentuu Ranskan valtion omistamassa Petit Palacessa, jossa Ranskan presidenttipari isännöi epävirallista illallista valtion- ja hallitusten päämiehille sekä heidän puolisoilleen.