Keith Armstrong meni kihloihin - Viihde - Ilta-Sanomat

Keith Armstrong meni kihloihin

Jalkapallovalmentaja Keith Armstrong on kihlannut tyttöystävänsä Ninan jo viime jouluna, mutta asia pysyi salassa sunnuntai-iltaan saakka.

14.4.2003 0:00

- Emme halunneet tehdä asiasta suurta numeroa, vaatimaton Keke sanoo IS:lle.

Samasta syystä Nina haluaa pitää sukunimensä lähipiirin tiedossa. Keke on tuntenut vaatealalla työskentelevän Ninan viitisen vuotta, ja pari on seurustellut kolmen vuoden ajan.

- Meillä on yhteinen asunto Tampereella, vaikka työsuhdeasuntoni onkin Helsingissä.

Keken tavoin myös Nina on urheilullinen ja harrastaa muun muassa punttisalilla käyntiä ja tennistä.

- Yhteisillä urheiluharrastuksille ei hirveästi jää aikaa, Keke myöntää.

Ennen vanhaa kihlausta pidettiin avioliittolupauksena, mutta Keke toteaa tavan jo vanhentuneen.

- Tässä tapauksessa kihlat on kuitenkin merkki tulevista häistä. Suunnittelemme juhlia ja katsomme, olisiko mahdollista järjestää häitä kesällä. Valmentajille kesä on kyllä melko kiireistä aikaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?