Viihde

Blondattu Brad Pitt haaveilee perheestä

Julkaistu:

Superblondiksi muuntautunut Brad Pitt kiistää tiukasti huhut hänen ja Angelina Jolien suhteesta. Ensimmäisessä tv-haastattelussaan avioerouutisen jälkeen Pitt sanoo, että huhu Jolien osuudesta hänen ja Jennifer Anistonin eroprosessissa on pelkästään "hyvä tarina".

ABC:n Diane Saweyrille antamassaan haastattelussa Pitt vakuuttaa myös, ettei lasten hankkimisella ollut mitään tekemistä hänen ja Anistonin eropäätöksen kanssa.

- Naurettavaa, täysin tuulesta temmattua, suuttuu Pitt väitteistä, joiden mukaan hän olisi halunnut lasta, mutta Jennifer ei ollut valmis perheen perustamiseen.

Pittin mukaan lehdistö on täysin väärillä jäljillä. Hän myöntää kuitenkin haaveilevansa perheen perustamisesta.

- Se tuntuu luonnolliselta kehitykseltä, supertähti miettii haastattelussa.

Huhumyllyn toinen osapuoli Angelina Jolie on omasta puolestaan vakuuttanut, ettei hänellä ole ollut suhdetta Brad Pittin kanssa.

- Intiimi suhde naimisissa olevan miehen kanssa on jotain sellaista, mitä en voisi koskaan antaa anteeksi, sillä oma isäni petti äitiäni, sanoo kaunotar Marie Claire -lehden haastattelussa.

- En seurustele kenenkään kanssa, näyttelijä vakuuttaa.