Pianistikissa valloittaa sulosävelillään - Viihde - Ilta-Sanomat

Pianistikissa valloittaa sulosävelillään

Pianistikissa Noran tassut pysyvät hyvin koskettimilla.

Julkaistu: 25.4.2007 21:05

Pianistikissa Nora on noussut YouTuben uusimmaksi tähdeksi. Tämän musikaalisen kissaeläimen videokonsertit ovat keränneet jo yli 2,5 miljoonaa katsojaa netissä, kertoo brittilehti Daily Mail.

Noran esiintymiset eivät ole rajoittuneet pelkästään verkkoon, vaan hän on saanut tilaisuuden levittää sulosointujaan myös uutislähetyksissä.

Hänen soittotaitonsa ovat tunnettuja myös suuren showbisneksen maassa Yhdysvalloissa, jossa pianistikissan videoita on esitetty muun muassa suositussa The Ellen DeGeneres Show:ssa sekä Good Morning America -ohjelmassa.

Nora alkoi tapailla pianon koskettimia vuoden ikäisenä ja soittaa mieluiten duettoja jonkun toisen pianonsoitosta innostuneen kanssa. Myös yksityiset musisointihetket ovat tämän kissan heiniä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?