Heidät palkittiin Jussi-patsailla

Julkaistu: , Päivitetty:

Elokuva-alan Jussi-palkinnot jaettiin sunnuntai-iltana Helsingin Kaapelitehtaalla.

Illan suurimmat voittajat olivat Rööperi ja Postia pappi Jaakobille. Molemmat saivat neljä Jussi-patsasta.

Yleisö äänesti Rööperin parhaaksi elokuvaksi. Lisäksi elokuvassa näytellyt Peter Franzén sai parhaan miessivuosan palkinnon. Rööperin puvustaja Tiina Kaukanen ja lavastaja Pirjo Rossi pokkasivat myös Jussit.

Filmiauran jäsenistön mielestä Postia pappi Jaakobille oli paras elokuva. Jussin pokkasivat elokuvan tuottajat Lasse Saarinen ja Rimbo Salomaa.

Lisäksi elokuvan ohjaaja Klaus Härö palkittiin parhaasta ohjauksesta ja Dani Strömback parhaasta musiikista.

Pappi Jaakobia näytellyt Heikki Nousiainen sai parhaan miespääosan Jussin. Kyseessä on Nousiaisen ensimmäinen Jussi.

Nousiainen kiitti puheessaan työtovereita ja kotijoukkoja. Hän paljastui myös kielimieheksi.

- Ja sitten sama englanniksi. Inglish pinglish, Nousiainen nauratti yleisöä.

Haapkylä kiitti
aviomiestään

Parhaan naispääosan Jussi annettiin Minna Haapkylälle elokuvasta Kuulustelu. Haapkylä kiitti puheessaan paitsi kollegoitaan myös kotijoukkoja.

- Erityiskiitos menee tänäkin iltana usein mainitulle aviomiehelleni Hannu-Pekka Björkmanille. Kiitos, rakas! Haapkylä tuumasi.

- Kiitos menee myös kotiin, koska ilman heitä mikään ei tuntuisi miltään, Haapkylä sanoi ja kiitti lapsiaan.

Kyseessä on Haapkylän toinen Jussi-palkinto. Naissivuosan Jussi tuli elokuvasta Rakkaudella, Maire vuonna 1999.

Pöystille
betoni-Jussi

Skavabölen pojat sai kaksi Jussia. Käsikirjoittajat Antti Raivio, Jan Forsström ja Zaida Bergroth pokkasivat patsaat. Valitsijoiden mielestä Skavabölen pojissa oli myös paras äänisuunnittelu: palkinto meni Janne Laineelle.

Myös Muukalainen-elokuva palkittiin kahdella patsaalla. Leikkaus-Jussin kävi pokkaamassa Mervi Junkkonen. Parhaasta kuvauksesta palkittiin Tuomo Hutri, joka oli samassa kategoriassa ehdolla myös elokuvasta Postia pappi Jaakobille.

Parhaan naissivuosan Jussin pokkasi Amanda Pilke elokuvasta Kielletty hedelmä. Kyseessä on nuoren näyttelijän ensimmäinen Jussi-palkinto.

Kokeneempaa kaartia edusti Lasse Pöysti, joka palkittiin elämäntyöstään Betoni-Jussilla. Yleisö osoitti Pöystille suosiota seisaaltaan.

Dokumenttielokuvan Jussi meni Jukka Kärkkäiselle, joka on Kansakunnan olohuone -dokumentin takana.

Yleisö-Jussia lukuun ottamatta voittajat valitsi Filmiaura ry:n jäsenistö salaisella lippuäänestyksellä.

Ensimmäiset Jussit jaettiin marraskuussa 1944. Jussi-palkinto on tiettävästi Euroopan vanhin elokuvapalkinto.

Jussi-ehdokkaat ja palkitut

(Jussilla palkitut lihavoitu)

PARAS ELOKUVAKuulustelu - tuottaja Misha Jaari, Mark LwoffPostia pappi Jaakobille - tuottajat Lasse Saarinen, Rimbo SalomaaTäällä Pohjantähden alla - tuottaja Timo Koivusalo

OHJAUSKielletty hedelmä - Dome KarukoskiMuukalainen - Jukka-Pekka ValkeapääPostia pappi Jaakobille - Klaus Härö

MIESPÄÄOSAHaarautuvan rakkauden talo - Hannu-Pekka BjörkmanPostia pappi Jaakobille - Heikki NousiainenVäärät juuret - Pertti Sveholm

NAISPÄÄOSAHaarautuvan rakkauden talo - Elina KnihtiläKuulustelu - Minna HaapkyläPostia pappi Jaakobille - Kaarina Hazard

MIESSIVUOSARööperi - Peter FranzénTäällä Pohjantähden alla - Heikki NousiainenTäällä Pohjantähden alla - Esko Roine

NAISSIVUOSAKielletty hedelmä - Amanda PilkeMaata meren alla - Marja PackalénTäällä Pohjantähden alla - Miia Selin

KÄSIKIRJOITUSKuulustelu - Olli SoinioSkavabölen pojat - Antti Raivio, Jan Forsström, Zaida BergrothPostia pappi Jaakobille - Klaus Härö, Jaana Makkonen

KUVAUSKuulustelu - Pirjo HonkasaloMuukalainen - Tuomo HutriPostia pappi Jaakobille - Tuomo Hutri

MUSIIKKILiikkumavara - Ville RiippaMuukalainen - Helena TulvePostia pappi Jaakobille - Dani Strömbäck

ÄÄNISUUNNITTELUMuukalainen - Micke NyströmSkavabölen pojat - Janne LainePostia pappi Jaakobille - Kirka Sainio

LEIKKAUSHaarautuvan rakkauden talo - Jukka NykänenMuukalainen - Mervi JunkkonenPostia pappi Jaakobille - Samu Heikkilä

LAVASTUSKuulustelu - Pentti ValkeasuoMuukalainen - Kaisa MäkinenRööperi - Pirjo Rossi

PUKUSUUNNITTELUKuulustelu - Auli TurtiainenRööperi - Tiina KaukanenTäällä Pohjantähden alla - Leila Jäntti

DOKUMENTTIELOKUVAKansakunnan olohuone - Jukka KärkkäinenLiikkumavara - Annika GrofMagneettimies - Arto Halonen