Viihde

Jonne Aaron keikkailee kortisonipiikkien voimalla

Julkaistu:

Jonne Aaron on vetänyt viikonlopun keikat urheasti kortisonipiikkien avulla. Lauantain esiintyminen Aitoon kirkastusjuhlilla oli peruutusuhan alla, kun Jonnen kunto alkoi perjantaina yllättäen heiketä.

- En tiedä, mistä kova flunssa on saanut alkunsa, mutta olo oli todella huono. Päätin kuitenkin, että lavalle mennään vaikka väkisin, Jonne sanoo.

Ennen Aitoon keikkaa Jonnelle annettiin kortisonipiikki.

- Siihen turvaudutaan vasta aivan vihoviimeisessä hädässä, ettei tarvitse perua keikkaa ja aiheuttaa pettymystä paikalle saapuneille faneille.

Kortisoni kohensi laulusolistin olotilaa sen verran, että keikka saatiin vedettyä. Jonne aikoo ottaa kortisonia myös ennen sunnuntai-illan esiintymistä SimeRockissa Rovaniemellä. Hänelle on järjestetty heti keikan jälkeen lähtevä erikoiskuljetus Rovaniemeltä kotiin Tampereelle, jotta Jonne pääsee mahdollisimman pikaisesti omalle erikoislääkärilleen.

- Keskiviikkona on keikka Tammerfestissä ja haluan olla kotikaupungin yleisön edessä hyvässä vedossa, laulaja perustelee.

Negative lähtee kesän festivaalikeikkojen jälkeen syyskuussa Euroopan kiertueelle. Negativea lämmittelee kiertueella Day Eleven.

Syyskuussa julkaistaan myös Rock 'n Roll High School -albumi, jolla on mukana Queen-yhtyeen klassikosta Too Much Love Will Kill You tehty coverversio. Jonne esittää biisin yhdessä euroviisukarsinnoista tutun Jann Wilden sekä Dead By Gun -bändin Christianin kanssa. Kappaleesta kuvatusta videosta on tullut jättihitti youtubessa, jossa sitä on katsottu jo yli 16.000 kertaa reilussa parissa viikossa.