Viikate sivalsi Ruisrockin käyntiin

Julkaistu:

Aamun viileä tuuli ja sadepilvet väistyivät Ruissalon yltä iltapäivään mennessä. Kun Ruisrockin portit aukesivat kello 16, paistoi aurinko jo siniseltä taivaalta ja lämpötila nousi hellelukemiin. Yleisö oli vasta alkanut saapua festarialueelle, kun Viikate sai kunnian aloittaa kolmen päivän rock-festivaalin.

- Meidän huumorintajustamme kertoo paljon se, että meillä on kunnia olla viikonlopun ensimmäiset esiintyjät. Niinpä seuraavaksi soitamme kappaleen, jonka nimi on Me Olemme Myöhäiset, Viikate-solisti Kaarle Viikate puheli jatkuvasti kasvavalle yleisölle välispiikeissään.

Kesäkuussa uutisoitiin monien festivaalien taloudellisista tappioista. Provinssirock jäi reilusti tappiolle, sillä päästäkseen edes nollatulokseen, olisi se jokaisena festivaalipäivänä pitänyt olla peräti 2000 lipunostajaa enemmän. Juhannuksena RMJ Party Camp teki jopa puolen miljoonan euron tappiot ja nyt koko tapahtuman tulevaisuus on vaakalaudealla.

Ruisrock sen sijaan porskuttaa. Jo ennen festivaalin alkua tuli tieto, että lauantain päiväliput sekä kahden päivän liput on loppuunmyyty ja kolmen päivän liputkin ovat lähes loppu. Portille jää siis myytäväksi vain perjantain ja sunnuntain päivälippuja, ja aurinkoinen sää pitänee huolta siitä, että nekin käyvät kaupaksi.