Jenni Banerjee on Olli Saarelan uusi rakas

Julkaistu:

Ohjaaja Olli Saarela, 44, ja näyttelijä Jenni Banerjee, 28, on nähty viime aikoina hyvin tiiviisti yhdessä.

Pariskunta on bongattu Helsingin keskustassa usein, jopa niin usein, että katsastajan oli pakko soittaa ja kysyä, onko Suomen elokuvamaailmassa syntynyt uusi romanssi.

- Seurustelu pitää paikkansa. Olemme tunteneet vuosia, ja yhtäkkiä tuttavuus muuttui seurusteluksi. On luonnollista, että viihdymme hyvin yhdessä jo senkin takia, että olemme samalla alalla. Ymmärrämme näin myös toisemme työkiireet erittäin hyvin, sanoivat Jenni Banerjee ja Olli Saarela.

He myös painottivat haluavansa tästä eteenpäin olla asian suhteen rauhassa.

Jenni filmaa parhaillaan Saara Cantellin ohjaamaa ja käsikirjoittamaa elokuvaa, jonka työnimi on Tuokioita. Tarina kertoo eri-ikäisten naisten arjen ratkaisevista hetkistä.

Olli Saarela puolestaan työstää edelleenkin Kuoropojat-projektiaan, joka ohjaajan sanojen mukaan etenee ihan mukavalla vauhdilla.

- Sen verran voin työstäni paljastaa, että uusia projekteja on laitettu jo alulle, Olli Saarela kertoi.