Pekka Nebelung ponnisti tangolavalta laivashown tähdeksi - Viihde - Ilta-Sanomat

Pekka Nebelung ponnisti tangolavalta laivashown tähdeksi

Julkaistu: 22.7.2003 0:00

Turkulainen Pekka Nebelung putosi yleisöäänestyksen perusteella Tangomarkkinoiden finaalista, mutta takaisku ei monipuolista musiikin taitajaa nujertanut. Ura sai uutta potkua, kun hänet pestattiin laivalle Unforgettable Show'n miestähdeksi.

Viking Gabriellalla nähtävän shown naistähti on ruotsalainen Marie Ljung, ja esityksen tuottaa amerikkalainen Tonjua Hawkins. - Olen tosi innostunut hankkeesta. Laulajien lisäksi mukana on kuusi tanssijaa Virosta ja tietenkin bändi. Luvassa on glamouria ja kimallusta, sillä vaatteet tuotetaan Las Vegasista saakka.

- Tonjualla on kokemusta kansainvälisistä produktiosta, sillä hän ollut mukana tanssijana mm. Tom Jonesin ja Frank Sinatran esityksissä. Hän on myös tuottanut monia vastaavanlaisia esityksiä Las Vegasissa.

Tuoreimmat osastosta