Jacksonin äiti puolustaa poikaansa - Viihde - Ilta-Sanomat

Jacksonin äiti puolustaa poikaansa

Michael Jackson saa tukea perheeltään.

Julkaistu: 12.9.2007 14:29

Supertähti Michael Jacksonin äiti Katherine Jackson sekä hänen poikansa Tito, Jermaine, Marlon ja Jackie ovat kiistäneet jyrkästi Michaelin väitetyt lääke- ja alkoholiongelmat, kertoo Female First -lehti.

Lausunnossaan he sanovat väitteiden olevan vääriä, loukkaavia ja täysin kaupallisista syistä kehiteltyjä. Katherine Jackson moittii poikansa päihdeongelmista kirjoittaneen People-lehden levittävän muiden lehtien tavoin valheellisia tietoja Michaelista ja hänen perheestään.

Michael Jacksonin paluuta odotetaan jännityksellä. Hänen seuraavan levyn on ilmoitettu ilmestyvän loppuvuodesta.

49-vuotiaan laulajan elämä on parin vuoden ajan ollut vähintään yhtä sekavaa kuin aiemminkin. Jackson on myynyt kotinsa Neverlandin Kaliforniassa, asunut jonkin aikaa Bahrainissa ja Irlannissa, kunnes palasi jälleen takaisin Yhdysvaltoihin - tällä kertaa Las Vegasiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?