Katri Helena kirjoitti avoimen kirjeen: Minä en mene rikki

rac

Julkaistu: , Päivitetty:

Surun keskellä elänyt laulaja Katri Helena on kirjoittanut nettisivuilleen avoimen kirjeen Rakkaus on, jossa hän kertoo keskustelevansa lähteneiden rakkaidensa kanssa ja alleviivaa, ettei hän mene rikki.

Katri Helenan poika Juha Kalaoja kuoli sairaskohtaukseen huhtikuussa tänä vuonna. Pojan isä, Katri Helenan toinen aviomies Timo Kalaoja menehtyi 1988.

- Keskustelen alitajuntani kautta täältä lähteneiden rakkaitteni kanssa ja se lohduttaa minua. Ne eivät ole mitään yliluonnollisen juhlavien sanojen hetkiä, koska en minä niitä kaipaa. Kaipaan arkista puhetta niin kuin ajattelemista, tekemistä tai luonnossa kulkemista, hän kirjoittaa nettisivuillaan.

- Vähitellen vuosien saatossa keskusteluista on tullut osa minua. Näin elämä sopeuttaa ihmisen pikkuhiljaa elämänmuotoon, josta puuttuu se, joka on lähtenyt toiselle puolelle. En riipu enkä roiku hänessä, mutta hän on hyvällä tavalla läsnä, kun ajattelen häntä.

- Ja silloin ei tule musta suru, tulee lempeä ikävä, Katri Helena tiivistää tuntojaan.

Katri Helena on valinnut elämänpolukseen rakkauden.

- Minä valitsen rakkauden. Haluan lohduttaa, ilahduttaa, naurattaakin. Tehdä työtäni niillä edellytyksillä, jotka minulle on annettu. Ja tänäkin hehkuvana kesänä uuden Kesädiiva-shown myötä kertoa kaikilla niillä lauluilla, iloilla, kaipuilla, suruillakin, että rakkaus on.

Katri Helena ei aio mennä rikki.

- Minun kanssani ei tarvitse surra, ei puhua hiljaa. Minua ei tarvitse varoa, en minä mene rikki. Minä en lopu, minä olen, koska rakkaus on, hän kertoo nettisivuillaan.

Katri Helenan avoin kirje kokonaisuudessaan:

Aurinko nousee ja lintu laskee päänsä siiven alle. Ihminen elää elämänsä.

Hiljaa ja hitaasti, varovasti kuin yksiöisellä jäällä mutta samalla luottavaisesti edeten olen kasvanut uskomaan, että elämällä on muitakin olomuotoja kuin tämä näkyvä.

Kokemus siitä lohduttaa minua.

Kun joku lähtee lähellä tai kaukana, tiedän, että ihmisen henki menee vain toiseen ulottuvuuteen. On siis jotakin paljon enemmän kuin ymmärrän ja näen. Elämä ei lopu, minuuskaan, se vain muuttaa muotoaan. Tietoisuus siitä tekee elämän ja kuoleman lempeämmäksi ja turvallisemmaksi.

Keskustelen alitajuntani kautta täältä lähteneiden rakkaitteni kanssa ja se lohduttaa minua. Ne eivät ole mitään yliluonnollisen juhlavien sanojen hetkiä, koska en minä niitä kaipaa. Kaipaan arkista puhetta niin kuin ajattelemista, tekemistä tai luonnossa kulkemista.

Vähitellen vuosien saatossa keskusteluista on tullut osa minua. Näin elämä sopeuttaa ihmisen pikkuhiljaa elämänmuotoon, josta puuttuu se, joka on lähtenyt toiselle puolelle. En riipu enkä roiku hänessä, mutta hän on hyvällä tavalla läsnä, kun ajattelen häntä.

Ja silloin ei tule musta suru, tulee lempeä ikävä.

Olemme energiaa, joka ei lopu. Se vain muuttaa muotoaan. Mikään ei lopu. Kaikkien energiamuotojen välillä säilyy yhteys, jonka sitoo rakkaus. Vain rakkaus. Voimista suurin ja kestävin.

Valo voittaa aina. Voin sytyttää valon pimeyteen, mutta en pimeyttä valoon. Saan valita voimani, hyvän tai pahan, rakkauden tai rakkaudettomuuden. Valinta ja vastuu on minun.

Minä valitsen rakkauden. Haluan lohduttaa, ilahduttaa, naurattaakin. Tehdä työtäni niillä edellytyksillä, jotka minulle on annettu. Ja tänäkin hehkuvana kesänä uuden Kesädiiva-shown myötä kertoa kaikilla niillä lauluilla, iloilla, kaipuilla, suruillakin, että rakkaus on.

Minun kanssani ei tarvitse surra, ei puhua hiljaa. Minua ei tarvitse varoa, en minä mene rikki. Minä en lopu, minä olen, koska rakkaus on.