Uusi Batman rikkoi kaikki ennätykset avausviikon- loppunaan - Viihde - Ilta-Sanomat

Uusi Batman rikkoi kaikki ennätykset avausviikon- loppunaan

Christian Bale

Julkaistu: 20.7.2008 16:49, Päivitetty 21.7.2008 20:29

Christian Balen ja edesmenneen Heath Ledgerin tähdittämä uusi, kauan odotettu Batman-elokuva Yön ritari on yltänyt Yhdysvalloissa kaikkien aikojen parhaaseen avauspäivän tulokseen. Elokuva tuotti avausviikonloppunaan noin 155 miljoonaa dollaria.

Yön ritarin tuotantobudjetti on ollut noin 180 miljoonaa taalaa, eli elokuva pääsi lähes omilleen vain kolmessa päivässä. Elokuvan ennustetaan tuottavan ensimmäisen kokonaisen viikon aikana noin 220 miljoonaa dollaria.

Perjantaina ensi-iltaansa tullut elokuva nettosi vaivaisessa yhdessä vuorokaudessa peräti 42 miljoonaa euroa ja ohitti näin aiemmin ykkössijaa hallussaan pitäneen Spiderman 3:n, joka ylsi viime vuonna vajaan 38 miljoonan euron lipputuloihin yhden päivän aikana. Tuloksesta kertoi elokuvaa levittävä Warner Bros. -tuotantoyhtiö.

Yön ritari voitti avausviikonloppujen ennätyslistalla tähän asti ykköspaikkaa pitäneen kolmannen Spider-Man-elokuvan, joka tuotti viime vuoden toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna 151 miljoonaa dollaria.

Uudesta Batmanista tullee myös koko vuoden tuottoisin elokuva, eli se ohittanee tulevien kuukausien aikana sekä Iron Manin että uusimman Indiana Jones -elokuvan lipputuloissa. Elokuvan tuotantobudjettikin oli tosin melko suolainen, sillä hintaa leffalla oli euroissa yli 110 miljoonaa.

Huikeaa tulosta siivittivät paitsi hyvät arvostelut, myös 28-vuotiaana kuolleen Heath Ledgerin upea roolisuoritus Jokerina. Superpahiksen rooli jäi arvostetun näyttelijän viimeiseksi.

Christopher Nolanin ohjaama Yön ritari on saanut poikkeuksellisen kehuvia kritiikkejä. Elokuva on kestoltaan noin kaksi ja puoli tuntia.

Elokuvan odotetaan tuottavan maailmanlaajuisesti teatterikierroksellaan ainakin 800 miljoonaa dollaria. Vuoden tähän mennessä tuottoisin elokuva on ollut neljäs Indiana Jones -elokuva, joka on tähän mennessä takonut lipputuloja maailmanlaajuisesti noin 750 miljoonaa dollaria.

Tuoreessa elokuvassa lepakkomiestä näyttelee toistamiseen britti Christian Bale. Aiemmin batmanin trikoisiin ovat valkokankaalla sonnustautuneet myös George Clooney, Val Kilmer ja Michael Keaton. Vanhassa Batman tv-sarjassa (1966-1968) Batmania näytteli ikimuistetttavasti Adam West.

Yön ritari tulee ensi-iltaan Suomessa ensi viikonloppuna.

Val Kilmer

Michael Keaton

George Clooney

Adam West

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?