Työ pelasti Ilkka Heiskasen juomiselta - Viihde - Ilta-Sanomat

Työ pelasti Ilkka Heiskasen juomiselta

Ilkka Heiskanen on taas voimissaan.

Julkaistu: 21.4.2007 7:11

Näyttelijä Ilkka Heiskanen, 45, uskoo, että hänen päivänsä olisivat luetut, jos työ ei olisi pelastanut häntä juomiselta.

- Olin kokenut ilokaasun, katkaisun ja hoitoonohjauksen, mutta vasta monologinäytelmään uppoutuminen auttoi, Heiskanen kertoo IS:lle.

Ilkka Heiskanen kuvaa tolkutonta alkoholinkäyttöään juuri julkaistussa, näyttelijä Pamela Tolan kirjoittamassa Miksi näyttelen -kirjassa (Ajatus Kirjat). Heiskasen ongelma syveni 1990-luvun alussa.

- Kaikki, niin vaimoni kuin muut, yrittivät saada minua lopettamaan, mutta en suostunut tajuamaan, Heiskanen sanoo.

Lopulta viinanjuontia seurasi työtarjousten loppuminen.

Tein duunia ihan hulluna ja sitten se vain loppui. Yhtäkkiä, Heiskanen kertoo kirjassa.

Se johtui varmasti siitä, että musta levisi maine epäluotettavana työntekijänä. Johtuen siitä viinan kanssa läträämisestä.

Tilanne horjutti mielenterveyttäkin.

- Sillä puolella tapahtui hyvin paljon. Oli kierroksia ja unettomuutta. Eniten kärsin siitä, että ongelmia oli yritettävä peitellä, Heiskanen sanoo.

Tahto juomisen lopettamiseen löytyi ohjaaja Pekka Lehdon työtarjouksen myötä.

- Menin heti työtarjouksen saatuani naapurini luo ja vakuutin, että comebackistani tulee viiltävä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?