Lauri Tähkä & Elonkerjuu heitti kolme salakeikkaa - katso kuvat!

Julkaistu:

Lauri Tähkä & Elonkerjuu veti lauantaina kolme salakeikkaa Helsingin keskustassa. Lue, missä kaikissa paikoissa suosittu yhtye esiintyi.

Ensimmäisen yllätyskeikka oli Stockmannin meikkiosastolla, joka täyttyi Tähkä-faneista yhdentoista aikaan aamupäivällä.

Noin puoli tuntia kestäneellä keikalla yhtye esitti uudelta levyltään kuusi biisiä sekä kaksi kappaletta vanhempaa tuotantoa. Lauantain kauppamatkalaiset ja kerroksiinkin etsiytyneet fanit saivat ihmeteltäväkseen Lauri Tähkän, eli Jarkko Suon, energistä esitystä. Hän muun muassa keikkui lavan eteen rakennetulla kaiteella.

Seuraavaksi Tähkän keikkapaikaksi paljastui hotelli Tornin Ateljee-baari. Noin 50 hengen tilaan änkesi satakunta innokasta kuulijaa, ja ulkopuolelle jäi paljon jonottajia. Akustinen keikka oli intiimi, hauska ja ikimuistettava.

Viimeinen keikka oli Kampin kauppakeskuksessa kello 17 aikaan. Kauppakeskuksen alatasanteelle ja yläkerroksiin oli pakkautunut suuri määrä ihmisiä, ja uskollisten fanien äänivalli nousi korkeimmaksi koko päivän aikana.

Pohjalaisyhtye Lauri Tähkä & Elonkerjuun kiekoille löydettiin Radio Novan vihjeiden perusteella. Radio ilmoitti aina kaksi tuntia ennen esiintymistä vihjeitä keikkapaikasta.

Juuri uuden Tänään ei huomista murehdita-levyn julkaissut yhtye lähtee suurkiertueelle 1. lokakuuta alkaen. Helsingissä heitä ei nähdä "julkisesti" ennen joulukuuta.