Björklund ja Franzén iloitsevat vanhemmuudesta

Julkaistu:

Näyttelijä-muusikko Irina Björklundin pojan syntymästä on vain kaksi kuukautta, mutta tuore äiti on päättänyt jatkaa keikkailua. Yhdysvalloissa asuva Björklund vieraili Suomessa soittamassa sahaa Vintage Espresso -bändinsä kanssa Metsämessuilla lauantaina.

- Soittaminen on minulle lomaa. Se ei tunnu työltä, hän huomauttaa.

Samalla hän herkistyi uudesta roolistaan äitinä.

- Äitiyttä ei voi sanoin kuvailla, Björklund hehkutti.

Sahan taivuttamista olivat kannustamassa Björklundin aviomies, näyttelijä Peter Franzén sekä parin poika, joka tuhisi keikan ajan taka-huoneessa mummonsa hoivissa.

Peter Franzén oli isäksi tulosta enemmän kuin innoissaan.

- Isyys on ehkä parasta, mitä minulle on ikinä tapahtunut!

Onnellinen isä kertoi, että lapsen nimi on jo päätetty.

- Ristiäiset ovat kohta. Pojasta tulee nimensä puolesta maailmankansalainen, Franzén vihjaisi.