Jay Leno: Obamasta ei pysty tekemään vitsejä

Julkaistu:

Yhdysvaltain tuleva presidentti Barack Obama saattaa olla edeltäjäänsä kehnompi ainakin yhdessä suhteessa. Koomikot eivät tunnu löytävän Obamasta jutunjuurta, kun taas nykyinen presidentti George W. Bush on ollut humoristeille kultakaivos.

- Obaman valinta on loistava asia maallemme, mutta pahasta komedialle. Hän on totinen, älykäs henkilö, joka yrittää pelastaa maansa kriisistä. Se ei ole kovinkaan hupaisaa, linjasi New Yorkin Village Voice -lehden kolumnisti Michael Musto.

Hänen mukaansa esimerkiksi tv-koomikot jäävät kaipaamaan Bushia ja nyt vaaleissa hävinnyttä Sarah Palinia. Republikaanien varapresidenttiehdokas Palin ei tiennyt, että Afrikka on manner - eikä Bush jäänyt huonommaksi.

- Me käytämme paljon aikaa puhumalla Afrikasta, kuten meidän pitäisikin. Afrikka on valtio, joka kärsii uskomattomasta sairaudesta, Bush linjasi Göteborgissa vuonna 2001.The Tonight Show'n tv-juontaja Jay Leno myönsi, että hän tulee kaipaamaan George W. Bushia.

- Obamasta ei ole helppoa keksiä vitsejä, hän ei anna siihen paljoakaan aihetta. Mutta siksi Jumala antoikin meille (tulevan varapresidentin) Joe Bidenin, Leno viittasi Bidenin tapaan sortua puhelapsuksiin.

Barack Obamaa sivuavaa huumoria ei ainakaan auta se, että Italian presidentti Silvio Berlusconi jo tölväisi tapansa mukaan huonolla maulla Obamaa. Berlusconi luonnehti afroamerikkalaista Obamaa "ruskettuneeksi".